911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Tältä näyttää kestävämpi maailma: puuglitteriä, sähköveneitä ja printtiaurinkokennoja

Syyskuussa avautuva Designs for a Cooler Planet -tapahtuma esittelee innostavia tulevaisuuskuvia. Muotoilijoiden, tutkijoiden ja sidosryhmien yhteistyöstä rakentuu ihmiselle ja ympäristölle parempia ratkaisuja.
Designs for a Cooler Planet 2020: Race for the Future
Kilpailemme aikaa vastaan: kymmenessä vuodessa on saavutettava YK:n kestävän kehityksen tavoitteet. Jotta pääsemme maalin ajoissa, meidän on työskenneltävä joukkueina. Visuaalinen ilme: Milja Komulainen & Olga Elliot

Energiankulutuksen ennustetaan kasvavan 50 prosenttia vuoteen 2040 mennessä, mikä on valtava haaste ilmastonmuutoksen torjunnassa. Maailmantalous käyttää vuodessa 92,8 miljardia tonnia mineraaleja, fossiilisia polttoaineita, metalleja ja biomassaa. Vain yhdeksän prosenttia tästä palaa kiertoon, mikä uhkaa ilmastoa, resurssien riittävyyttä ja kestävän kasvun mahdollisuuksia. Nopea kaupungistuminen vaikuttaa ekosysteemeihin, ja osaltaan kiihdyttää lajikatoa.

Suunnan kääntäminen kestäväksi vaatii päättäväisiä, luovia ratkaisuja kaikilla yhteiskunnan aloilla sekä sujuvaa tiimityötä.

Aalto-yliopiston 2. syyskuuta avautuva, Helsinki Design Weekin ohjelmistoon kuuluva Designs For a Cooler Planet -tapahtuma esittelee neljä YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin liittyvää näyttelyä. Näyttelyjen teemat ovat tulevaisuuden energiaratkaisut, kiertotalous ja biomateriaalien uudet mahdollisuudet, elinvoimaiset ympäristöt ja harkitseva kuluttaminen.

Otaniemessä ja Aallon verkkosivuilla on nähtävänä yli 30 erilaista kokeilevaa tutkimushanketta ja opintoprojektia, jotka osoittavat, että planeettamme kannalta fiksut valinnat voivat myös lisätä elämään hyvinvointia, yhteisöllisyyttä ja kauneutta.

Designs for a Cooler Planet — Helsinki Design Week Otaniemessä

Esillä ovat muun muassa nämä monialaisen yhteistyön tuloksena syntyneet prototyypit:

Wood-based structural shimmering wood colour has no colour pigments. Photo: Valeria Azovskaya
Kuva: Valeria Azovskaya

Puuglitteri

Upeasti hohtavan pinnan salaisuus on luonnon oma ihmeaine nanoselluloosa, jota voidaan valmistaa puun lisäksi esimerkiksi bakteereista ja maatalousjätteestä. Värissä ei ole lainkaan väripigmenttejä, vaan se syntyy valoa heijastavista nanorakenteista, samaan tapaan kuin luonnon kirkkaimmat värit riikinkukon sulissa tai perhosen siivissä.

Pinta 1 -työssä veneen sisätilaratkaisut ovat avarat ja vaaleat.
Visualisointi: Niilo Kämäräinen ja Hanna Hartikainen

³§Ã¤³ó°ìö±¹±ð²Ô±ð

Äänettömästi vesillä lipuva vene saa voimansa aurinkokennoista. Vene on suunniteltu yhteiskäyttöä ajatellen, jotta mahdollisimman monella olisi tulevaisuudessa mahdollisuus nauttia vesillä olosta – ja säästää samalla luontoa ja materiaaleja.

Uusi teknologia mahdollistaa aurinkokennojen painamisen esimerkiksi lasiin. Kuva: Matti Ahlgren
Kuva: Matti Ahlgren

Tulostettavat, kuvioitavat aurinkokennot

Edulliset aurinkokennot voidaan valmistaa mustesuihkutulostimella ja silkkipainatuksella, ja niitä on myös mahdollista kuvioida tarpeiden ja toiveiden mukaan. Uuden teknologian myötä rakennukseen ei enää tarvittaisi erillisiä aurinkopaneelialueita.

kuvassa kahdet kädet levittävät läpinäkyvää limaa punaista taustaa vasten
Kuva: Eeva Suorlahti

Chemarts-keittokirja - materiaalikokkailua kotikeittiössä ja laboratoriossa

Bioliimasta ruokopaneeleihin ja selluloosavaahtoon – muotoilijoiden ja biomateriaalitutkijoiden yhteistyönä syntynyt ainutlaatuinen teos näyttää, mihin kaikkeen luonnonmateriaalit taipuvat. Osaa resepteistä voi testata kotona, osa sopii paremmin koulujen ja yliopistojen laboratorioihin.

Tarkempi ohjelma julkistetaan elokuun puolivälissä.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

  • Näyttelyt ja tapahtumat: Enni Äijälä, Designer in Residence, +358 50 359 4810, enni.aijala@aalto.fi
  • Viestintä: Tiina Toivola, Senior Advisor, Partnership communications, +358 50 326 0300, tiina.toivola@aalto.fi.
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.