911

Insinööritieteiden korkeakoulu

Kampanja tulevaisuuden puolesta

Aallon tutkimus ja innovaatiot vaikuttavat sinunkin arkeesi. Olipa kyse muistisairauden paljastajasta, sementin kestävästä korvaajasta tai ideoiden valjastamisesta kasvuyrityksiksi, myös sinulla on yhteys Aaltoon ja siksi monta syytä lahjoittaa.

Erilaisia tyyliteltyjä 'A'-kirjaimia kollaasissa, jossa on musta laatikko ja teksti 'Merkki muutoksest A!'.

Uutiset

Kärppä kuvattuna Urho Kekkosen kansallispuistossa
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkimus paljastaa, missä näätä, kärppä ja lumikko viihtyvät – elinympäristöt kartoitettiin ensimmäistä kertaa koko Suomessa

Kartoitus auttaa suojelemaan näätäeläimiä, joiden kannat ovat kutistuneet merkittävästi eri puolilla Suomea.
Ihmiset kypärissä ja liiveissä istuvat luolamaisessa huoneessa katsomassa esitystä näytöllä. Henkilö osoittaa näyttöä.
Aalto Magazine Julkaistu:

Elämämme kallion sisällä: Otaniemen ”katakombeissa” opetetaan ja tutkitaan kalliorakentamista

Maan alle rakentaminen vaatii monen tieteenalan tutkimusta ja osaamista. Laskeuduimme tunneliin Aalto-yliopiston kampukselta.
Henkilö tummassa puvussa seisoo suuren ikkunan ääressä, josta näkyy meri. Etualalla on sininen sohva.
Aalto Magazine Julkaistu:

Aallon alumni ratkoo fossiilisten polttoaineiden korvaamista datan avulla

Energia-alan tutkija Yuri Kroyan mallintaa tilastollisesti, miten maailma voi korvata fossiiliset polttoaineet maalla, merellä ja ilmassa.
arotor adjustable stiffness test setup
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla

BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.
Kaksi maailmankarttaa, jotka näyttävät tuloerojen muutokset vuosina 1990-2023, eri värit edustavat eri muutostasoja.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tuloerot kasvaneet lähes puolella maailman väestöstä – aiempaa tarkempi aineisto paljastaa myös alueellisia onnistumisia

Taloudellisen eriarvoisuuden mittaamisessa on vakavia puutteita eri puolilla maailmaa.
Mika Viljanmaa, Insinööritieteiden korkeakoulun Vuoden alumni 2025
Palkinnot ja tunnustukset, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Tarpeettomia asioita ei kannata kehittää, korostaa Insinööritieteiden korkeakoulun vuoden alumni Mika Viljanmaa

Viljanmaa on palkittu keksijä, joka kutsuu Otaniemeä ammatilliseksi ja henkiseksi kodikseen.

Tulevia tapahtumia

Opiskelijoita haalarit ja ylioppilaslakit päällä
Kampus

Alumni, juhli vappua kanssamme!

Tervetuloa kokemaan Aallon vapputunnelmaa
Vapun julistus Smökin katolla
Kampus, Muut, Opiskelijat

Wappu 2026

Aalto-yhteisön vapunajan tapahtumia ja tunnelmia – tervetuloa mukaan!
Kukka
Kampus

Perustieteiden korkeakoulun Alumni Vappusimat

Vappu käyntiin SCI:n alumnien kanssa!
Kuva orientaatiopäiviltä
Verkostoitumistilaisuudet

Tervetuloa kampukselle nauttimaan iloisesta wapputunnelmasta insinööritieteiden korkeakoulun Wappusima -tapahtumaan!

Insinööritieteiden korkeakoulu toivottaa alumnit tervetulleeksi kampukselle iloiseen wapputunnelmaan! Korkeakoulun ensimmäisessä wapputapahtumassa pääset tapaamaan korkeakoulun johtoa, ä vanhoja tuttuja ja uusia kasvoja nauttien samalla kampuksen riemukkaasta wapputunnelmasta siman ja munkkien kera.

Laitokset

Tutkimuksemme painoalueita ovat arktinen tekniikka, kestävä rakennettu ympäristö, mekaniikka ja materiaalit, monialainen energiatekniikka ä teknisten järjestelmien suunnittelu ja toteutus.

Tutustu tutkimukseen tarkemmin laitoksemme sivuilla:

Experiment underway in the Aalto Ice and Wave Tank

Energia- ja konetekniikan laitos

Energia- ja konetekniikan laitos on johtava monialainen tutkimusyksikkö, jolla on vahvoja siteitä teollisuuteen. Laitoksen työn vaikutus näkyy elinkeinoelämässä ja yhteiskunnassa.

Researcher at the Department of Civil Engineering

Rakennustekniikan laitos

Rakennustekniikan laitoksen tavoitteena on rakentaa tulevaisuuden ratkaisuja tutkimuksen, koulutuksen ja yhteistyön keinoin.

Kaksi henkilöä kuvan äärellä

Rakennetun ympäristön laitos

Edistämme tutkimuksen ja opetuksen keinoin kestävää omaisuuden hallintaa, tehokasta vesi- ja jätehuoltoa, riittäviä vesivaroja, sujuvia ja turvallisia liikenneyhteyksiä ä toimivia paikkatietoratkaisuja.

A gathering of 911 people

Yhteystiedot

Insinööritieteiden korkeakoulun yhteystietoja.

Insinööritieteiden korkeakoulu
Machinery in the Otaniemi research tunnel

Insinööritieteiden korkeakoulun johtaminen

Tietoa päätöksenteosta Insinööritieteiden korkeakoulussa.

Osallistu toimintaamme

AIIC Smart Crane donation ceremony 2017

۳ٱ𾱲ٲö

Insinööritieteiden korkeakoulun työtä siivittävät yhteiskunnan tarpeet. Tavoitteenamme on kehittää parempaa yhteiskuntaa osallistumalla aktiivisesti suomalaiseen ja kansainväliseen elämään – tavoitetta tukee jatkuva dialogi eri sidosryhmien kanssa ä yhteistyösopimukset pääkaupunkiseudun kuntien ja merkittävien yrityskumppanien kanssa.

Insinööritieteiden korkeakoulu
911 / Department of Energy Technology / photographer: Adolfo Vera

Aalto-yliopiston tekniikan tukisäätiö

Tukisäätiö jakaa apurahoja tekniikan alan opinnäytteisiin ympäri vuoden. Säätiö ottaa yrityksiltä ja yhteisöiltä vastaan lahjoituksia eri tekniikan aloille. Lisäksi kerran vuodessa jaetaan tutkimusapurahoja säätiön pääoman tuotosta.

Students in the house lab with test dummy

Lahjoita Insinööritieteiden korkeakoululle

Lahjoitus Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoululle on sijoitus kestävään tulevaisuuteen.

Lahjoita tulevaisuus

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu