911±¬ÁÏÍø

Palvelut

³Õ¾±±ð²õ³Ù¾±²Ô³Ùä±è²¹±ô±¹±ð±ô³Ü³Ù

³Õ¾±±ð²õ³Ù¾±²Ô³Ùä±è²¹±ô±¹±ð±ô³Ü³Ù toimii sillanrakentajana yliopiston ja yhteiskunnan välillä, jotta Aalto-yliopiston opetus, tutkimus ja innovaatiotoiminta näyttäytyvät ymmärrettävinä ja merkityksellisinä.

Teemme yliopiston vaikuttavuutta tunnetuksi

Tuemme Aalto-yliopiston strategiaa ja toiminnan vaikuttavuutta viestinnän, markkinoinnin ja tapahtumien keinoin. Vastaamme yliopiston johdon ja keskeisten hankkeiden viestintätuesta sekä viestinnän ja markkinoinnin palveluista Aallon kuudessa korkeakoulussa.

Tarjoamme työkaluja, ohjeita ja tukea viestitpä sitten aaltolaisille tai Aallon ulkopuolelle. Viestimme monikanavaisesti ajankohtaisista aiheista, erityisesti tutkimuksesta, opetuksesta ja yliopistossa tehtävän työn yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta. Viestinnän asiantuntemuksella voimme samalla tukea yhteisöämme osallistumaan julkiseen keskusteluun.

Autamme viestinnän ja markkinoinnin suunnittelussa ja toteutuksessa ja tuemme yhtenäisen viestinnän ja markkinoinnin rakentamisessa. Palvelemme laajasti esimerkiksi mediaviestinnästä markkinointiin, verkkosivuihin, tapahtumiin ja sosiaalisen median tukeen.

Palvelumme kattavat viestinnän moninaisen toimintakentän mediasuhteista markkinointiin, kriisiviestintään, verkkosivuihin sekä tapahtumiin ja sosiaalisen median tukeen. Rakennamme Aallon näköistä ja kuuloista viestinnän ja markkinoinnin kokonaisuutta. Suunnittelemme ja toteutamme viestintä- ja markkinointitoimenpiteitä sekä autamme henkilöstöämme viestimään itse selkeästi ja vaikuttavasti oikeille kohderyhmille.

Viestintä on vuorovaikutusta ja jokainen aaltolainen vaikuttaa siihen, miten yliopistomme näyttäytyy ja miten sitä ymmärretään. 

³Õ¾±±ð²õ³Ù¾±²Ô³Ùä±è²¹±ô±¹±ð±ô³Ü³Ù – yhteystiedot

Katso myös

School of business students sitting in front of the campus and laughing

Kampus

Aalto-yliopiston kampus Otaniemessä on yliopiston innovatiivisen yhteisön koti. Tutustu kampukseen virtuaalikierroksella osoitteessa virtualtour.aalto.fi.

Mediatiedotteet

Kaksi miestä frakeissa seisoo lavalla mikrofonin äärellä ja puhuu sisätiloissa istuvalle yleisölle.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Walter Ahlströmin säätiö lahjoittaa 3 miljoonaa euroa Aalto-yliopistolle

Lahjoituksella Aalto perustaa kestävän teollisen tuotannon professuurin.
Tummapukuinen esiintyjä esittelee ELLIS Institute Finland -diaa värikkäin ikonein luokkahuoneessa
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Suomen ELLIS-instituutti tuo koneoppimisen uusia perusteita käytäntöön

Korkealle tähtäävä tutkimus, perustamallit terveydenhuoltoon ja tekoäly TKI-toimintaan
Värikäs pienten neliöiden ruudukko aaltoilevan siniruskean abstraktin taustan päällä
Mediatiedotteet Julkaistu:

Kvanttialgoritmi ratkaisi massiivisen kvanttimateriaaliongelman hetkessä

Löytöä voidaan hyödyntää lämpöhäviöttömän teknologian kehittämisessä, esimerkiksi vähentämään datakeskusten tuottamaa lämpöä.
Mikroskooppikuva kohokuvioidusta A!-logosta ja suomenkielisestä tekstistä, vasemmalla 20 µm mitta
Mediatiedotteet Julkaistu:

Ennätyksellinen fotoniikan keksintö vangitsee valon sirulle miljooniksi kierroksiksi

Tutkimus on merkittävä edistysaskel van der Waals -materiaalien hyödyntämisessä fotoniikka- ja kvanttilaitteissa.
Tätä palvelua tarjoaa:

³Õ¾±±ð²õ³Ù¾±²Ô³Ùä±è²¹±ô±¹±ð±ô³Ü³Ù

Jos tarvitset lisätukea, ota meihin yhteyttä.
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu