911

Aalto Networking Platform

Aalto Networking Platform

Two people standing and laughing in a lecture hall

Aalto Networking Platform

Aalto Networking Platform -yhteistyöalusta tukee Aalto-yliopiston poikkitieteellistä toimintaa Aallon seitsemällä tutkimuksen avainalueella. Tuomme yhteen tieteen, teknologian, taiteen ja talouden osaajia yli laitosrajojen. Tuemme yhteistyötä niin Aalto-yliopiston sisällä kuin sen ulkopuolellakin.

Kohokohdat

Tutustu tärkeimpiin tarinoihin, tapahtumiin ja muuhun Aalto Networking Platformin tarjontaan.

Istuva yleisö himmeästi valaistussa huoneessa, taustalla verhot. Yksi henkilö pukeutunut kirkkaan oranssiin takkiin.

Avoin keskustelu suomalaisten säätiöiden kanssa: hakemusvinkkejä Aalto-yliopiston tutkijoille

Tiesitkö, että Suomessa on yli 2700 säätiötä, jotka tukevat tutkimusta ja taiteellista toimintaa? Säätiöt tarjoavat tukea henkilökohtaisina apurahoina ja hankkeisiin perustuvana rahoituksena. Osallistu tähän tapahtumaan ja tule kuulemaan lisää suomalaisten säätiöiden edustajilta. Tapahtuman järjestävät Aallon Tutkimuspalvelut ja Lahjoittajasuhteet-tiimi.

Tapahtumat
Kuvassa näkyy henkilön kädet, jotka pitävät pientä, avoimena olevaa lampunmuotoista esinettä. Esineen kansilevyt ovat puuta ja sen väliin on taiteltu valkoista paperia. Paperi muistuttaa harmonikkaa ja sen rakenne antaa vaikutelman keveydestä ja ilmavuudesta. Tausta on yksivärinen, vaalea, mikä korostaa esineen muotoa ja yksityiskohtia. Henkilö on pukeutunut mustaan pitkähihaiseen ja ranteessa on tummanvioletti ranneke.

Designs for a Cooler Planet

Designs for a Cooler Planet on Aalto-yliopiston vuoden suurin näyttely, jossa opiskelijat ja tutkijat esittelevät rohkeita kokeiluja, uusia näkökulmia ja konkreettisia ratkaisuja, joilla muutetaan maailmaa.

Aalto Networking Platformin asiantuntijaryhmä

Tapahtumat

Kaikki tulevat tapahtumat, jotka liittyvät Aalto Networking Platform -yhteistyöalustaan.

Istuva yleisö himmeästi valaistussa huoneessa, taustalla verhot. Yksi henkilö pukeutunut kirkkaan oranssiin takkiin.
Infotilaisuudet

Avoin keskustelu suomalaisten säätiöiden kanssa: hakemusvinkkejä Aalto-yliopiston tutkijoille

Tiesitkö, että Suomessa on yli 2700 säätiötä, jotka tukevat tutkimusta ja taiteellista toimintaa? Säätiöt tarjoavat tukea henkilökohtaisina apurahoina ja hankkeisiin perustuvana rahoituksena. Osallistu tähän tapahtumaan ja tule kuulemaan lisää suomalaisten säätiöiden edustajilta. Tapahtuman järjestävät Aallon Tutkimuspalvelut ja Lahjoittajasuhteet-tiimi.

Uutiset

Kaikki uutiset, jotka liittyvät Aalto Networking Platform -yhteistyöalustaan.

Tummapukuinen esiintyjä esittelee ELLIS Institute Finland -diaa värikkäin ikonein luokkahuoneessa
۳ٱ𾱲ٲö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Suomen ELLIS-instituutti tuo koneoppimisen uusia perusteita käytäntöön

Korkealle tähtäävä tutkimus, perustamallit terveydenhuoltoon ja tekoäly TKI-toimintaan
Talotekniikka murroksessa
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Talotekniikka murroksessa: data, vastuullisuus ja uudet liiketoimintamallit muuttavat alaa

Talotekniikka on nopeasti kehittyvä kokonaisuus, jossa yhdistyvät energia, data, käyttäjäkokemus ja liiketoimintamallit. Vuoden 2025 Talotekniikka 2030 -visiomittaus kertoo lukuina alan kehityksestä ja muutoksen vauhdista.
Neljä miestä hymyilee pöytäjalkapallopelin ääressä.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Tekoäly tehostaa turvatarkastuksia – diplomityö paransi See Through Solutionsin kamerateknologiaa

FAIR-ekosysteemissä syntyy uusia tekoälyratkaisuja. Suomalainen deep-tech-startup See Through Solutions sai diplomityöstä vauhtia kehitystyöhönsä.
Musta teksti keltaisella: “#9” ja rivi maailman taide- ja muotoilurankingista (QS 2026).
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston taide ja muotoilu on maailman yhdeksänneksi paras

Kaikkiaan viisi Aallon alaa ylsi sadan parhaan joukkoon arvostetussa QS-vertailussa.
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu