911

Uutiset

Vuoden 2021 ’Chem Awards’ on valittu

Kemian tekniikan korkeakoulu palkitsee vuoden aikana erityisen ansioituneita henkilöitä ja työryhmiä.
Logo

Vuoden opetusteko – Kirsi Yliniemi

Opetusteko annetaan tunnustuksena teoista, jotka vaikuttavat positiivisesti opiskelijoiden oppimiseen, hyvinvointiin, tyytyväisyyteen ja opiskelumenestykseen sekä houkuttelevien opetusohjelmien kehittämisestä.

Kirsi Yliniemi järjesti etäaikana monipuolista opetusta: monipuoliset etäluennot, breakout-huoneet ovat vapaaehtoisia ja tentit open book -muotoisia. Hänen kurssinsa ovat hyvin suunniteltuja ja hänellä on erinomainen pedagoginen lähestymistapa opettamiseen.

Kirsi Yliniemi oli killan ehdottama vuoden opetusteko-palkinnon saaja useiden kiitosten ja mainintojen perusteella, joita hän sai Prosessiteekkareiden järjestämässä kyselyssä. Kirsiä ylistetään todella opiskelijalähtöisenä opettajana, joka haluaa aina kuulla opiskelijoiden mielipiteitä. Hän huolehtii opiskelijoiden hyvinvoinnista ja tukee myös kollegoitansa ja heidän hyvinvointiansa.

Vuoden tutkimusteko – Hossein Baniasadi

Vuoden tutkimuspalkinto on tunnustus korkealaatuisesta ja vaikuttavasta tutkimuksesta.

Tutkimuspalkinto myönnetään tohtori Hossein Baniasadille tieteellisestä osaamisesta ja innovatiivisesta yhteistyöstä yritysten kanssa. Hossein aloitti post doc -tutkijana vuonna 2019, ja hän on keskeinen tutkija ValueBiomat-konsortiohankkeessa. Hänellä on yhteensä 28 vertaisarvioitua julkaisua, ja vuonna 2021 hän on julkaissut jo kymmenen artikkelia, joista seitsemässä hän on ensimmäinen kirjoittaja.  Hän on myös tehnyt kolme patenttihakemusta liittyen korkeisiin täyteainepitoisuuksiin biopohjaisissa komposiiteissa. Näihin liittyen on käynnistynyt useampi tilaustutkimus metsäteollisuuden yritysten kanssa. Hossein on tehnyt yhteistyötä yli laitosrajojen ja on onnistunut työssään erinomaisesti Covid rajoituksista huolimatta. Hän on erinomainen tutkijan roolimalli opettamallaan kurssilla ”Basics of Polymer Technology” ja ohjaamilleen maisteri- ja tohtoriopiskelijoille

Yhteystyön edistäminen – Virve Karttunen ja Outi Söderberg

۳ٱ𾱲ٲön tai vaikuttavuuden palkinto annetaan tunnustuksena ja kannustuksena erinomaisesta yhteistyöstä sekä näkyvyyden ja vaikuttavuuden edistämisestä verkostoitumisen avulla.

Rahoituspohjan laajentaminen on ratkaisevan tärkeää laitoksillemme. Virve Karttunen ja Outi Söderberg Pre-award-palveluista ovat omistautuneita työllensä ja auttavat professoreitamme hakemaan ja saamaan rahoitusta eri lähteistä. Tänä vuonna professorit ja RES-tiimi saivat ennätysmäärän ERC-rahoituksia.  Myös Business Finlandin, EU:n ja Suomen Akatemian rahoituksen jakautuminen kaikille laitoksille on perusta menestyksekkäälle tutkimustoiminnallemme. Outi ja Virve ovat myös tärkeitä toimijoita Profi-rahoituskierroksilla.

Virven ennakoiva ja ammattitaitoinen rahoitushakuinfo on systemaattista ja konkreettista. Hänellä on hyvät yhteydet ja hän tuntee hyvin tutkimushenkilöstön ja heidän aiheensa. Outi on ollut joka vuosi ehdolla tähän palkintoon ja hän on jokaisen merkittävän tutkimusrahoituksen takana koulussamme. Hän työskentelee antaumuksella ja erinomaisin tuloksin.

Laajan ja korkeatasoisen kilpailtujen ulkopuolisten rahoituslähteiden vaikutus ei ole pelkästään taloudellinen, vaan ennen kaikkea se on osoitus tieteellisen huippuosaamisen ja erittäin ammattitaitoisten palvelujen yhdistelmästä. Virven ja Outin hyvät verkostot ja heidän ystävällinen ja tiedon jakamiseen tähtäävä lähestymistapa ovat myös muiden palveluyksiköiden kollegoiden keskuudessa erittäin arvostettuja.

Vuoden palveluteko - Jan Karjalainen

Vuoden palveluteko myönnetään koulun menestyksen edistämisestä esimerkiksi tehokkaalla toimintatavalla, ennakoivasta ja yhdenvertaisesta tiedon jakamisesta tai osallisuuden ja hyvinvoinnin edistämisestä.

Janin tuki labraopetukselle on ollut ensiluokkaista. Jan on proaktiivinen ja löytää toimivia ratkaisuja haastavissakin tilanteissa. Hänellä on hyvin ammattitaitoinen näkemys käytännön laboratoriojärjestelyistä. Jan on luotettava ja hoitaa esimerkiksi tiukassa aikataulussa tarvittavat kemikaalit ja välineet kuten sovittu. Lisäksi Jan on oma-aloitteinen, avoin ja aina ystävällinen ja hänen kanssaan on ilo työskennellä. Janin näkemykset ja työpanos ovat olleet tärkeitä myös tutkimuslaboratorioiden järjestelyissä, esimerkiksi kemikaalijätteiden logistiikassa.

Onnea palkituille!

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Tanja Kallio
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Tanja Kallio on saanut Magnus Ehrnroothin säätiön kemian palkinnon

Tanja Kallio on saanut Magnus Ehrnroothin säätiön kemian palkinnon
Sotilaita maastopuvuissa metsässä, edessä naissotilaan kasvot
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yasmin Najjarin lyhytelokuva TJ28 on valittu Cannesin La Cinef -sarjaan

Aalto-yliopistolla on toista vuotta perättäin lyhytelokuva Cannesin opiskelijaelokuvasarjassa.
Vasemmalta: professori Stefan Weinzierl (Berliinin teknillinen yliopisto), professori Johannes M. Arend (Aalto-yliopisto) ja professori Christoph Pörschmann (Kölnin ammattikorkeakoulu) Lothar-Cremer-palkinnonjakotilaisuuden jälkeen DAGA 2026 -tapahtumassa Dresdenissä Saksassa.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Johannes M. Arend Aallon akustiikan laboratoriosta sai Lothar-Cremer-palkinnon

Professori Johannes M. Arend palkittiin innovatiivisesta ja uraauurtavasta työstään binauraalisen teknologian ja virtuaaliakustiikan aloilla.
Havainnekuva, jossa piha, pastellisävyiset talot, puita, istutuksia ja kävelijöitä tiilipoluilla
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

SAFA:lta Wuorio-palkinto Heikki Myllyniemelle diplomityöstä, joka haastaa purkamisen normin

Diplomityö nostaa ansiokkaasti esiin olemassa olevan rakennuskannan arvon ja ilmastovastuun merkityksen.