911

Uutiset

Vahva kiinnostus Aalto-yliopiston kandidaattiohjelmiin jatkuu

Yhteensä 15 184 hakijaa tavoittelee opiskelupaikkaa Aallon tekniikan, kauppatieteiden ja taiteiden alan suomen- ja ruotsinkielisissä kandidaattiohjelmissa. Hakijoiden määrä kasvoi edelleen viime vuodesta.
Neljä opiskelijaa juttelee punaisilla ja keltaisilla tuoleilla modernin lasi- ja tiilikampusrakennuksen edessä.
Kuva: Aalto-yliopisto / Matti Ahlgren

Aalto-yliopiston suomen- ja ruotsinkielisiin kandidaattiohjelmiin tuli 24.3.2026 päättyneessä korkeakoulujen toisessa yhteishaussa yhteensä 23 470 hakemusta. 15 184 hakijan joukosta 9 735 oli asettanut jonkin Aallon hakukohteista ensisijaiseksi vaihtoehdokseen. Suomen- ja ruotsinkielisissä koulutusohjelmissa on tarjolla yhteensä noin 2000 opiskelupaikkaa.

“On hienoa, että ohjelmamme kiinnostavat hakijoita. Koulutus on erinomainen investointi tulevaisuuteen, ja opiskelun nyt aloittavat opiskelijat ovat valmistuessaan hyvässä asemassa. Lämpimät kiitokset kaikille Aaltoon hakeneille ja onnea valintojen loppusuoralle sekä valintakokeisiin”, sanoo Aalto-yliopiston koulutuksesta vastaava vararehtori Petri Suomala.

Lämpimät kiitokset kaikille Aaltoon hakeneille ja onnea valintojen loppusuoralle sekä valintakokeisiin!

Vararehtori Petri Suomala

Paljon hakijoita kaikille kolmelle alalle

Vuoteen 2025 verrattuna Aalto-yliopistoon tulleiden hakemusten määrä kasvoi kevään toisessa yhteishaussa yli kolme prosenttia.

Taiteiden alan 14:a hakukohteeseen haki yhteensä 1 474 hakijaa, joista ensisijaisia hakijoita oli 1 196. Suosituin hakukohde oli Kuvataidekasvatus, johon tuli 216 hakemusta.  Arkkitehtuurin ja maisema-arkkitehtuurin hakukohteisiin haki yhteensä 866 hakijaa, joista 443 oli ensisijaisia hakijoita.

Aallon suosituin kandidaattiohjelma oli Kauppatieteiden kandidaattiohjelma, johon tuli 8 138 hakemusta. Yhteensä 7 818 hakijasta 4 373 oli asettanut kyseisen ohjelman ensisijaiseksi vaihtoehdokseen.

Tekniikan alalla on kaiken kaikkiaan 15 hakukohdetta (pl. arkkitehtuurin hakukohteet), joihin Aalto sai yhteensä 12 997 hakemusta. Hakijoita oli 6 363 ja heistä 3578 oli ensisijaisia hakijoita. Suosituin hakukohde oli Energia- ja konetekniikka, johon tuli 1 540 hakemusta.

Uudistetut todistusvalinnan pisteytykset ovat nyt päättyneessä kevään yhteishaussa käytössä ensi kertaa. Todistusvalinnan tulokset julkaistaan viimeistään 25.5.2026 ja valintakoevalinnan tulokset viimeistään 2.7.2026. 

Taiteiden alan ja arkkitehtuurin valintakokeet järjestetään Aalto-yliopiston kampuksella Otaniemessä. Kauppatieteiden ja tekniikan alan valintakokeiden Aaltoa lähimpänä oleva koepaikka on Helsingin Messukeskuksessa. Kaikkia valintakokeisiin osallistuvia kehotetaan perehtymään ohjeisiin huolellisesti ja varaamaan runsaasti aikaa koepaikalle saapumiseen.

Lue lisää:

students in summer-time campus

Valintakokeet Aalto-yliopistossa

Sivulle on koostettu tietoa keväällä 2026 järjestettävistä valintakokeista.

Hakijapalvelut
Kolme opiskelijaa

Avoimen yliopiston opinnot lukiolaisille ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoille

Oletko pohtinut, millaista opiskelu olisi Aalto-yliopistossa, tai ylipäätänsä Aallon koulutusaloilla?

Aalto-yliopiston avoin yliopisto
A group of 911 Summer School students sitting and chatting in the grass on Aalto campus.

Aalto-yliopiston kesäkoulu

Tee kesästäsi unohtumaton ja koe Aalto-yliopiston ja Suomen parhaat puolet.

Professor Taija Turunen

Vastuu ja vaikuttavuus on Kauppatieteiden kandidaattiohjelman uusi pääaine

”Autan kuvittelemaan, minne ”parempi liiketoiminta, parempi yhteiskunta” voisi viedä, kun uteliaisuus näyttää tietä”, sanoo professori Taija Turunen.

Uutiset
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Hands-on work in the research tunnel underneath Otaniemi
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Kesäkurssi Italiassa: maanalaisen liikenneinfrastruktuurin turvallisuus

Hae mukaan kansainväliseen kesäkouluun viimeistään 30.5.
Opiskelijaorkesteri esiintyy portailla, kun joukko opiskelijoita värikkäissä haalareissa ja valkoisissa lakissa katsoo.
Kampus, Opinnot Julkaistu:
""
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Take a Break! -virkistävät taukohetket kampuksella vielä toukokuun ajan!

Hyödynnä Take a Break! kampuksella vielä toukokuun ajan!