Uusia tarvikkeita Sähköpaja-kurssin käyttöön
Tauno Voipion lahjoituksen vastaanotti Sähkötekniikan korkeakoulun dekaani Jyri Hämäläinen.
Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun alumni Tauno Voipio lahjoittaa 23 000 euroa Sähköpaja-kurssille. Lahjoituksen ansiosta opiskelijat saavat käyttöönsä uusia laitteita ja tarvittavia materiaaleja.
– Itse olisin kaivannut 1960-luvulla vastaavanlaista kurssia. Uskon, että matematiikan ja fysiikan perustieto kiinnostaa enemmän käytännön tekemisen avulla. Opiskelijat, joilla on jo taustaa rakentamisesta, huomaavat, että tarvitsevat teoriaa oppiakseen enemmän ja päinvastoin kurssi myös kannustaa opiskelijoita rakentamaan, Tauno Voipio kertoo.
Sähköpaja-kurssi järjestetään syys- ja kevätlukukaudella ja huipentuu aina loppuseminaariin, jossa opiskelijat esittelevät ryhmätöinä tehtävät opiskelijaprojektit. Ensimmäisen vuoden sähkötekniikan opiskelijoiden lisäksi mukana on innokkaita osallistujia kaikista Aalto-yliopiston korkeakouluista. Sähköpajalle ja sen opetushenkilökunnalle myönnettiin kiltojen kiltakyselyn perusteella Sähkötekniikan kandidaattiohjelman tunnustuspalkinto heti ensimmäiseltä lukuvuodelta 2013–2014.
Lahjoituksella hankitaan kaksi uutta 3D-tulostinta, laserleikkuri ja välineitä pintaliitoskomponenttien käsittelyyn.
– Nyt opiskelijoiden ei tarvitse enää jonottaa 3D-tulostimelle, joka on ollut viime aikoina käytössä yötä päivää, yliopistonlehtori ja kurssin vetäjä Kimmo Silvonen iloitsee.
Kiitokseksi lahjoituksesta opiskelijat olivat 3D-tulostaneet ilmailun parissa uraa tehneelle Voipiolle Fairchild 328 lentokoneen pienoismallin. Tämä kone valittiin, koska monialayrittäjä Sherman Fairchild sponsoroi aikoinaan muun muassa Piilaakson ja monoliittisten mikropiirien kehityksen alulle, mikä johti esimerkiksi mikroprosessorin keksimiseen.
Lue lisää:
Uutinen 30.12.2015 Opiskelijat esittelivät huikeita projektitöitä Sähköpaja-kurssin loppuseminaarissa
Lue lisää uutisia
Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä
Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Kesäkurssi Italiassa: maanalaisen liikenneinfrastruktuurin turvallisuus
Hae mukaan kansainväliseen kesäkouluun viimeistään 30.5.
Opiskelijat järjestävät keräyksen nuorten yksinäisyyden vähentämiseksi
Keräys on käynnissä 2.5. asti.