911

Uutiset

Uusi teknologia tuo immersiivisen tilaäänen kaikkien ulottuville

Tutkijat ovat kehittäneet ainutlaatuisen äänentallennusteknologian, joka mahdollistaa immersiivisen äänimaailman tallentamisen tavallisilla mikrofoneilla ja edullisella lisälaitteella.
Huone, jossa on useita kaiuttimia metallirungoissa ympyrämuodossa. Keskellä on jakkara ja sälealusta.
Innovaatio pohjaa Akustiikan laboratoriossa tehtävään tutkimukseen. Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto

Tilaääni (spatial audio) on äänentoistotekniikka, jossa yksittäiset äänet sijoittuvat tarkasti eri kohtiin ympäristöä. Toisin kuin perinteinen surround-ääni, tilaääni luo immersiivisen kokemuksen, jossa ääni ympäröi kuuntelijan ja tuntuu tulevan luonnollisista paikoista – aivan kuten tosielämässä. Tämä tekee esimerkiksi elokuvien, pelien ja musiikin kuuntelusta todentuntuisempaa, kuin olisi itse tapahtumien keskellä.

”Tilaäänen tallentaminen on tähän asti vaatinut useita kalliita mikrofoneja ja monimutkaista jälkikäsittelyä. Tämä nostaa kustannuksia ja myös rajoittaa teknologian käyttöä”, sanoo tutkijatohtori Raimundo Gonzalez Aalto-yliopistosta.

Artemis-tiimin kehittämä ratkaisu sen sijaan mahdollistaa tilaäänen luomisen helposti jo olemassa olevilla mikrofoneilla ja niihin kytkettävällä edullisella lisälaitteella.  Akustiikan laboratorion tutkimukseen perustuva laite muodostaa mikrofoneista ryhmän, joka kykenee tallentamaan korkealaatuista tilaääntä. Teknologia mukautuu helposti erilaisiin laitteisiin, kuten älypuhelimiin, tabletteihin ja kameroihin.

Uusi innovaatio odottaa parhaillaan patenttia. Kolmihenkinen Artemis-tiimi tähtää sen kaupallistamiseen, ja etsii rahoitusta kehitystyön jatkamiseksi sekä uusien asiakkaiden tavoittamiseksi.

Ratkaisulla on laajat sovellusmahdollisuudet: se avaa uusia ulottuvuuksia esimerkiksi elokuvien, pelien ja musiikin sisällöntuotannolle. Lisäksi se parantaa äänen ja viestinnän laatua virtuaalikokouksissa ja -todellisuudessa.

”Uskomme vahvasti, että teknologiamme voi mullistaa sekä viestintää että mediasisältöjen luomista. Ääni on keskeinen osa ihmisten tapaa kommunikoida toistensa kanssa, ja tallennusratkaisumme voi tehdä siitä entistä henkilökohtaisempaa ja vaikuttavampaa”, Gonzalez toteaa.

Aalto-yliopisto esittelee tällä viikolla Slushissa 12 maailmaa muuttavaa innovaatiota. Yksi näistä on Artemis, älykästä ääniteknologiaa kehittävä tiimi, jonka ratkaisu tuo tilaäänen tallentamisen kaikkien ulottuville. Artemis-tiimi on tavattavissa Aallon osastolla torstaina 21. marraskuuta kello 14–18.

Raimundo Gonzalez

Aalto Slushissa 2024: maailmaa muuttaviin innovaatioihin tarvitaan radikaalia luovuutta

Aalto-yliopisto osallistuu kasvuyritystapahtuma Slushiin esittelemällä 12 uutta innovaatioprojektia, jotka muuttavat maailmaa. Tänä vuonna osastollamme on mahdollisuus tutustua myös uudistavalle...

Lue lisää
Digital light show. Photo: Mikko Raskinen
Aalto Acoustic Lab

Artemis

Korkealaatuinen ja kustannustehokas äänentoistoteknologia

Innovaatioportfolio
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.
Kaksi miestä frakeissa seisoo lavalla mikrofonin äärellä ja puhuu sisätiloissa istuvalle yleisölle.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Walter Ahlströmin säätiö lahjoittaa 3 miljoonaa euroa Aalto-yliopistolle

Lahjoituksella Aalto perustaa kestävän teollisen tuotannon professuurin.