911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Uusi podcast kertoo paremmasta tulevaisuudesta – Entä jos palvelutalot korvattaisiin moderneilla mummonmökeillä?

Aalto-yliopiston professori Pirjo Sanaksenaho ja Lapinjärven kunnanjohtaja Tiina Heikka pohtivat, mitä on hyvä vanhuus ja kertovat, miten suunniteltiin muistiystävällinen taajama.
Sotera Entä jos
Väestön ikääntyminen luo tarvetta uusille asumisratkaisuille. Kuva: Aalto-yliopisto / Aleksi Poutanen

Aalto-yliopiston uusi Entä jos -podcast uskoo parempaan tulevaisuuteen ja tutkittuun tietoon. Jokaisessa jaksossa tutkijamme saa keskustelukumppaniksi yrityksen tai yhteisön edustajan pohtimaan tieteen, taiteen ja teknologian roolia yhteiskunnan isojen haasteiden ratkomisessa ja uusien mahdollisuuksien luomisessa.

Kolmessa ensimmäisessä jaksossa katsotaan avaruuteen, haetaan tekoälystä uutta virtaa liikuntaan ja pohditaan hyvän vanhuuden mahdollisuuksia. Ennusteiden mukaan muistisairaiden määrä kaksinkertaistuu nykyisestä vuoteen 2050 mennessä. Miten tästä selvitään, kun Suomessa puhutaan jo nyt hoitajapulasta ja vanhustenhoidon ongelmista? Podcastissa Aalto-yliopiston professori Pirjo Sanaksenaho ja Lapinjärven kunnanjohtaja Tiina Heikka kertovat, miten kuntapäättäjät, kuntalaiset ja arkkitehdit miettivät yhdessä, millainen rakentaminen ja kaupunkiympäristö tukevat hyvää vanhuutta. Tuloksena syntyi suunnitelma muistiystävällisestä taajamasta, jossa keskeisessä roolissa ovat modernit mummonmökit: vanhusten itsenäistä asumista tukevat Lapinjärvitalot.

Toisessa jaksossa peliprofessori Perttu Hämäläinen ja digitaalista kiipeilyseinää kaupallistavan Valo Motionin toimitusjohtaja Raine Kajastila paljastavat, miten digitaalisuus ja tekoäly voivat tehdä sohvaperunoista superliikkujia.

Seuraavaksi julkaistavassa jaksossa apulaisprofessori Jaan Praks ja Aallon satelliittiohjelmasta ponnistaneen, maailman pienimpiä tutkasatelliitteja valmistavan Iceyen perustaja Pekka Laurila puhuvat Suomen satelliittibuumista ja kertovat, millainen avaruusvaltio maastamme voi parhaimmillaan tulla.

Podcastia voi kuunnella ja .

Lue lisää Aalto-yliopiston parhaista tutkimus- ja opetushankkeista, kuten modernien mummonmökkienkin takaa löytyvästä Sotera-hankkeesta,.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

Tiedetoimittaja Minna Hölttä
Puh. 050 539 6229
minna.holtta@aalto.fi

Entä jos -podcast
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.