911

Uutiset

UPM tukee Aalto-yliopiston sellututkimusta ja -koulutusta

UPM on tehnyt Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun biotuotteiden ja biotekniikan laitokselle lahjoituksen, jolla tuetaan erityisesti kemiallista massanvalmistusta koskevaa tutkimusta ja opetusta. Puukemian ja lignoselluloosakemian ryhmissä tehdään arvokasta työtä muun muassa sellun perustutkimuksen parissa.
Biotuotekeskuksen avajaiset
Kuva: Mikko Raskinen, Aalto-yliopisto

Aalto-yliopisto panostaa sellu- ja kuitututkimukseen ja edistää siirtymää kohti vähähiilistä taloutta. Biotuotteiden ja biotekniikan laitoksella kehitetään innovatiivisia ratkaisuja erilaisiin sovelluksiin, rakennusmateriaaleista ja tekstiileistä biomateriaaleihin, ja energiasta biolääketieteeseen. Laitoksen tutkimus keskittyy vihreän kemian ja bioteknologian avulla biomassan kokonaisvaltaiseen hyödyntämiseen. Laitoksella on myös kehitetty digitaalisia ja online-oppimisympäristöjä monialaiseen tekniikan koulutukseen. 

”Sellu- ja kuitutekniikka ovat keskeisiä biotaloudessa kestävien ratkaisujen ja läpimurtojen edistämisessä. UPM:n lahjoituksella voimme vahvistaa ja kehittää edelleen tätä tärkeää aluetta opiskelijoiden ja koko yhteiskunnan hyödyksi. Olen hyvin iloinen koulumme pitkäaikaisesta yhteistyöstä UPM:n kanssa ja kiitollinen tästä lahjoituksesta”, Kemian tekniikan korkeakoulun dekaani Kristiina Kruus sanoo.

UPM kehittää ja testaa sellutehtaille uusia kuitupohjaisia ja sellunvalmistuksen ohessa saataviin biovirtoihin perustuvia kasvukonsepteja yhteistyössä tutkimuslaitosten kanssa.

”Sellu on biotalouden keskiössä. Meille on erittäin tärkeää, että laadukas sellun tutkimus ja koulutus jatkuvat niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Arvostamme Aalto-yliopiston puukemian tutkimusryhmän tekemää pitkäjänteistä työtä, ja siksi halusimme tukea sen toimintaa lahjoituksella”, UPM:n teknologiajohtaja Petri Hakanen kertoo.

Puukemian tutkimus luo pohjan tulevaisuuden innovaatioille.

”Uskon, että osaavien bio- ja kiertotalouden asiantuntijoiden kysyntä kasvaa sekä teollisuudessa että muilla toimialoilla”, Hakanen jatkaa.   

UPM lahjoittaa
Professori Tapani Vuorinen, Aalto-yliopisto, Director Strategy and Development, Technology, Pia Nilsson, UPM, Senior Vice President Technology (CTO) Petri Hakanen, UPM, dekaani Kristiina Kruus, Aalto-yliopisto.
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Liting Aalto
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.