911

Uutiset

Tutkijoille läpimurto: Yksisuuntaisen lasin kehitys vihdoin mahdollista

Tutkijat kehittivät uuden metamateriaalin, joka voi toimia monenlaisten teknologisten innovaatioiden pohjana.
The magnetic properties of a material can affect how it interacts with light.
Materiaalin magneettiset ominaisuudet voivat vaikuttaa sen vuorovaikutukseen valon kanssa. Kuva: Ihar Faniayeu / Göteborgin yliopisto

Aalto-yliopiston tutkijat ovat onnistuneet kehittämään uudenlaisen optisen metamateriaalin, joka on tähän asti ollut teknologian ulottumattomissa. Luonnonmateriaaleista poiketen metamateriaalien sähkömagneettisia ominaisuuksia on mahdollista muokata, mikä antaa materiaaleille täysin uudenlaisia käyttömahdollisuuksia esimerkiksi teollisuudessa.

Nyt kehitetty uusi materiaali mahdollistaa sovelluksia, jotka muuten tarvitsisivat vahvan ulkoisen magneettikentän toimiakseen, näistä esimerkkinä aidosti yksisuuntainen lasi. Nykyisin yksisuuntaisena myytävä lasi on todellisuudessa vain puoliksi läpinäkyvää, ja se päästää valoa läpi molempiin suuntiin. Kun kirkkausolosuhteet ovat erilaiset lasin eri puolilla – esimerkiksi sisällä on pimeää ja ulkona valoisaa – lasi toimii yksisuuntaisesti. Tutkijoiden kehittämään metamateriaaliin pohjautuva yksisuuntainen lasi ei kuitenkaan tarvitsisi kirkkauseroa toimiakseen, koska valo voisi kulkea sen läpi vain yhteen suuntaan.

"Kuvittele, että kotonasi, toimistossasi tai autossasi olisi ikkuna, jossa on tällainen lasi. Ulkona vallitsevasta kirkkaudesta riippumatta ihmiset eivät näkisi lainkaan sisälle, kun taas sinä nauttisit täydellisestä näkymästä ulos", sanoo väitöskirjatutkija Shadi Safaei Jazi Aalto-yliopistosta.

Jos tekniikka onnistuu, yksisuuntainen lasi voisi myös tehostaa aurinkokennojen toimintaa. Se estäisi kennojen lämpösäteilyn, mikä nykyisellä teknologialla vähentää niiden keräämän aurinkoenergian määrää.

Tutkijaryhmän kehittämä uusi materiaali hyödyntää metamateriaalien luonnonmateriaaleista poikkeavaa erityisominaisuutta eli niin sanottua NME-vaikutusta (englanniksi nonreciprocal magnetoelectric effect). NME-vaikutus on häviävän pieni luonnonmateriaaleissa, mutta tutkijat ovat yrittäneet tehostaa sitä metamateriaalien ja metapintojen avulla, koska se avaisi uudenlaisia teknologisia mahdollisuuksia.

”Toistaiseksi NME-vaikutus ei ole johtanut realistisiin teollisiin sovelluksiin. Useimmat aiemmin ehdotetuista ratkaisuista toimisivat vain mikroaaltojen, eivätkä näkyvän valon kohdalla, eikä niitä voitaisi valmistaa nykyteknologialla”, Safaei kertoo.

Uutta metamateriaalia voidaan kuitenkin valmistaa olemassa olevalla teknologialla tavanomaisia materiaaleja ja nanovalmistustekniikoita käyttäen.

Tutkimus on äskettäin julkaistu arvostetussa Nature Communications -ä.

äپٴDz:&Բ;

Tietoa tutkimusryhmästä

Shadi Safaei Jazi
äö쾱Ჹٳٰܳ쾱Ჹ
+35850 322 9573
shadi.safaeijazi@aalto.fi

Viktar Asadchy
Apulaisprofessori
+358504205846
viktar.asadchy@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.