Tulevaisuuden huippuosaajat halutaan töihin
Kauppakorkeakoululla keskiviikkona 12.11. järjestetyillä ARENA-messuille osallistui 65 työnantajaa. Vilinää riitti messualueella, kun noin 3000 opiskelijaa pääsi tutustumaan eri toimialoihin ja yrityksiin.
Nyt jo 23. kertaa järjestetyt ARENA-messut osoittivat, että hyville opiskelijoille ja kauppatieteelliselle osaamiselle on työmarkkinoilla runsaasti kysyntää Suomen talouden taantumasta huolimatta.
Annemari Kivelä ARENA-tiimistä kertoi, että tänä vuonna osallistuneita yrityksiä oli jopa edellisvuotta selvästi enemmän ja mukana oli useita ensikertalaisia. – Oli myös ilahduttavaa huomata, että yritysten ständeillä oli paljon koulumme alumneja kertomassa uramahdollisuuksista ja omista urapoluistaan.
EY:llä työskentelevä Ville Räsänen on Kauppakorkeakoulun alumni. Kuva Anni Hanén/ Aalto-yliopisto
Useiden messuille osallistuneiden yritysten edustajien mielestä Kauppakorkeakoulun opiskelijat ovat rekrytoinnin näkökulmasta tärkein yksittäinen kohderyhmä.
– Haluamme ARENA-messuilla näkyä ja kuulua ja saada kontakteja parhaisiin osaajiin ja tulevaisuuden kykyihin. Messuilla markkinoimme trainee-ohjelmaamme, jonka avoinna oleviin tehtäviin etsimme messuilta sopivia kandidaatteja. 70 prosenttia trainee-ohjelmassa mukana olleista opiskelijoista jatkaa yrityksessämme, kertoo Kauppakorkeakoulun alumni, EY:llä työskentelevä Ville Räsänen.
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun ura- ja rekrytointipalvelut career-biz@aalto.fi
ARENA-messut
ARENA-messut on Suomen suurin kauppatieteiden opiskelijoille järjestettävä rekrytointi- ja kontaktointitapahtuma. Messuilla opiskelijat voivat tutustua yrityksiin ja eri toimialoihin messualueella sekä ARENA-On-Linessa Facebookissa. Messupäivän aikana osa yrityksistä antaa opiskelijoille CV-opastusta, pitää työnantajaesittelyitä ja harjoitustyöhaastatteluja.
Lue lisää uutisia
Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"
Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä
Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.