Tua Björklund nimitetty Aalto Design Factoryn johtajaksi
Insinööritieteiden korkeakoulun dekaani Kari Tammi on nimittänyt apulaisprofessori Tua Björklundin Aalto Design Factoryn johtajaksi 1.9.24 alkaen. Design Factory on tuotekehityksen koulutukseen ja tutkimukseen keskittyvä kokeilualusta, joka perustettiin vuonna 2008. Björklundilla on ollut keskeinen rooli sen kehittämisessä ja toiminnassa alusta alkaen.
Björklund tunnetaan kansainvälisesti muotoilun aseman ja vaikuttavuuden edistäjänä. Hänen osaamisessaan yhdistyvät insinööritieteet, luovuus, organisaatiopsykologia ja innovaatioiden edistäminen. Design Factoryn lisäksi Björklund on toiminut materiaaleista tuotteiksi -tutkimusryhmän varajohtajana konetekniikan laitoksella.
”On mahtavaa jatkaa Design Factoryn toimintaa. Ei ole sellaista alaa, jossa kehitystaidoista ei olisi iloa. Tarvitsemme toimivia käytäntöjä ja tutkittua tietoa vaikuttavaan yhteiskehittämiseen ja sen opettamiseen”, Björklund sanoo.
Björklund seuraa tehtävässä professori Kalevi Ekmania, joka on johtanut Design Factorya sen perustamisesta alkaen.
”Olen todella iloinen Tuan nimityksestä – saamme sen myötä sopivasti pysyvyyttä ja uudistumista Design Factoryn menestyksen varmistamiseksi myös jatkossa”, dekaani Kari Tammi sanoo.
Ideointia yli rajojen
Design Factoryn toiminnassa yhdistyvät Aallon eri alat sekä opiskelijat, tutkijat ja yritykset. Kokeilualustan toiminta kiinnostaa myös maailmalla: kansainvälisessä verkostossa on jo 39 Design Factorya 25 eri maassa.
“Parhaat ideat kehitetään yhdessä, mutta erilaisten osapuolten yhteistyö harvoin sujuu kitkatta. Tavoitteenamme Design Factoryllä on alusta asti ollut tuoda ihmisiä yhteen tieteenalojen ja organisaatioiden rajojen yli, nykyään myös kansainvälisesti, ja luoda työkaluja ja opetusta sujuvaan yhteiskehittämiseen”, Björklund sanoo.
Design Factorylla järjestetään useita kaikille Aallon opiskelijoille avoimia kursseja tuotekehityksestä ja erilaisista kehityskäytännöistä. Lisäksi henkilökunta vierailee eri kursseilla, ryhmissä ja yrityksissä opettamassa mm. prototypointia, ideointia ja muotoiluajattelua.
“Aallossa on hieno yhteisö rakentamaan uudenlaista monitieteistä kehityskulttuuria – tervetuloa Design Factorylle ideoimaan, mitä voisimme kokeilla yhdessä,” Björklund toivottaa.
äپٴDz:
Lue lisää uutisia
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Suomen ELLIS-instituutti tuo koneoppimisen uusia perusteita käytäntöön
Korkealle tähtäävä tutkimus, perustamallit terveydenhuoltoon ja tekoäly TKI-toimintaan
Hae vierailevaksi professoriksi TU Darmstadtiin Saksaan
Aalto-yliopiston tutkijoita, lehtoreita ja professoreita kutsutaan hakemaan vierailevan professorin tehtävää TU Darmstadtissa Saksassa. Tarjolla on ainutlaatuinen mahdollisuus opettaa, tehdä kansainvälistä yhteistyötä ja edistää innovatiivista opetusta. Hakuaika umpeutuu 15.5.2026.