911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Tieteellisen kirjoittamisen kurssi tohtoriopiskelijoille suomeksi

Aalto-yliopiston kielikeskus järjestää tohtoriopiskelijoille tieteellisen kirjoittamisen kurssin 26.2.–4.6.2025. Ilmoittautuminen parhaillaan käynnissä. Kurssi järjestetään monimuotona tai etäopiskeluna.

Osallistujilla tulisi tekeillä tai suunnitteilla suomenkielistä tieteellistä tekstiä, vaikka varsinainen väitöskirjan kieli voi olla englanti. Tekstiksi soveltuvat tutkimusartikkeleiden ohella myös vaikkapa rahoitushakemukset ja omaa tutkimusta esittelevät populäärit tiedetekstit.

)

Kurssilla keskitytään tieteelliseen kirjoittamiseen tohtoriopiskelijalle sopivalla vaativuustasolla kurssin osallistujien toiveita ja lähtökohtia huomioiden. Kurssilla on kaksi pääteemaa: edistynyt tieteellinen kirjoittaminen (mukaan lukien hakemustekstit ja yleistajuistavat tekstit) ja kirjoitusprosessin hallinta osana tutkimusta. Kurssi edustaa kirjoittamislähtöistä näkökulmaa tutkimukseen: erilaisia kirjoittamistekniikoita oppimalla tutkija tai opiskelija oppii myös oman ajatteluprosessin tuntemusta ja tutkimusta eteenpäin vieviä käytännön taitoja. Kurssilla tartutaan suoraan myös kirjoittamislukon kaltaisiin haasteisiin ja harjoitellaan niiden ylittämisessä hyödyllisiä tekniikoita.

Kurssin opetuskieli: suomi. Kurssi sopii myös sellaiselle opiskelijalle, joka kirjoittaa väitöskirjaa tai artikkeleita osin englanniksi, mutta kurssilla keskitytään suomenkieliseen tieteelliseen kirjoittamiseen. Opiskelijalla tulisi tämän vuoksi olla tekeillä tai suunnitteilla myös suomenkielistä tieteellistä tekstiä. Tähän soveltuvat tutkimusartikkeleiden ohella myös muut tutkijalle tärkeät tekstilajit, kuten vaikkapa rahoitushakemukset ja omaa tutkimusta esittelevät populäärit tiedetekstit.

Kurssin sisältö: sisältö räätälöidään kurssille osallistuvien tohtoriopiskelijoiden omien tarpeiden ja tutkimusalojen mukaan, ja osallistujat saavat yksilöllistä palautetta teksteistään sekä ohjausta kirjoittamisprosessin hallintaan. 

Luentoajat: keskiviikkoisin klo 13.15–15.45. | 26.2.–4.6.2025.

Toteutus: lähi- ja etäopetus: opetusmuodoista sovitaan kurssin alussa. Kerro mahdollisista toiveistasi toteutuksen suhteen opettajalle ilmoittautuessasi kurssille.

Yhteystiedot: Tapani Möttönen | tapani.mottonen@aalto.fi

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.