911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Team Aalto semifinaaliin IEEE:n kansainvälisessä opiskelijoiden suunnittelukilpailussa

Vuosittain järjestettävässä kilpailussa Sähkötekniikan korkeakoulun opiskelijaryhmät ovat menestyneet erittäin hyvin.

Team Aalto -joukkueen kilpailuvideo selvittää työn ajatuksen yksityiskohtaisesti.

Sähkötekniikan korkeakoulun opiskelijaryhmä, jonka projektityötä on alustettu radiotieteen ja -tekniikan laitoksen Antennas workshop -kurssilla, on jälleen päässyt maailmanlaajuisessa IEEE:n opiskelijasuunnittelukilpailussa semifinaaliin. Vuosittain järjestettävässä kilpailussa Sähkötekniikan korkeakoulun opiskelijaryhmät ovat menestyneet erittäin hyvin. Semifinaalipaikka on nyt kolmas perättäinen. Edellisinä vuosina sijoitukset olivat finaalissa toinen ja kolmas, ja toiveet voitosta ovat tänä vuonna korkealla.

– Tämä kertoo meidän todella kovasta tasosta ja erityisesti erinomaisista opiskelijoista vuodesta toiseen. Edellisvuosien menestys motivoi uusia opiskelijoita tavoittelemaan vielä parempaa onnistumista, Antennas workshop -kurssin vastuuopettaja, yliopistonlehtori Jari Holopainen toteaa.

Kilpailun finaali järjestetään 26. kesäkuuta alkaen Puerto Ricossa, Yhdysvalloissa. Kilpailun aihe liittyy merkittävään ja ajankohtaiseen murrokseen esineiden internetin (Internet of Things) kehityksessä. Ryhmä kehitti energiaa keräävän laitteen, joka vastaanottaa ympäristössä olevia radioaaltoja ja muuntaa radioaallon energian tasavirtaenergiaksi. Toteutus on erinomainen ja on suorituskyvyltään jopa parempi kuin muutama vastaavanlainen kaupallinen ratkaisu.

Yksi korkeakoulun tutkimuksen painopistealueista on mikro- ja nanotekniikka ja siihen liittyvä sensorien kehitys. Kilpailujoukkueen mentori ja Antennas workshop -kurssin toinen vastuuopettaja on langattomien sensorien tutkimustyötä vetävä professori Ville Viikari.

Team Aallon jäsenet ovat nano- ja radiotieteen maisteriohjelman opiskelijat TkK Mikko Leino ja TkK Henri Partanen sekä elektroniikan ja sähkötekniikan kandidaattiohjelman opiskelijat Niko Lindvall ja Rasmus Luomaniemi.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Hands-on work in the research tunnel underneath Otaniemi
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Kesäkurssi Italiassa: maanalaisen liikenneinfrastruktuurin turvallisuus

Hae mukaan kansainväliseen kesäkouluun viimeistään 30.5.
Opiskelijaorkesteri esiintyy portailla, kun joukko opiskelijoita värikkäissä haalareissa ja valkoisissa lakissa katsoo.
Kampus, Opinnot Julkaistu:
""
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Take a Break! -virkistävät taukohetket kampuksella vielä toukokuun ajan!

Hyödynnä Take a Break! kampuksella vielä toukokuun ajan!