911

Uutiset

Riemuteekkarit innostuivat satelliiteista ja sähköpajasta

50 vuotta sitten TKK:lla opintonsa aloittaneet kokoontuivat juhlimaan yhdessä.
911 / Riemuteekkarit / photo: Linda Koskinen
Riemuteekkarit kokoontuivat Sähkötekniikan korkeakoululla.

Vuonna 1969 opintonsa TKK:lla aloittaneet riemuteekkarit kokoontuivat Aalto-yliopistolla lukuvuoden avajaispäivänä 3.9. Avajaisjuhlallisuuksien jälkeen 35 alumnin ryhmä pääsi tutustumaan Sähkötekniikan korkeakoulun uusiin tiloihin sekä opetukseen ja opiskeluun.

”Juhlimme Otaniemessä viimeksi 10 vuotta sitten, josta kehitys tähän päivään on ollut huimaa”, sanoo kokoontumisen järjestäjä Martti Susitaival.

”Opiskelu on nykyään lähes kokonaan verkkopohjaista ja on ilo huomata, kuinka tyytyväisiä teekkarit ovat opintoja auttaviin järjestelmiin. Avaruustekniikka ja piensatelliitit ovat huikea juttu, ja niin myös esittelyn pitänyt professori Jaan Praks. Myös Sähköpaja ihmeellisine tuotoksineen lämmitti mieltä. Pajalla järjestetyt kurssit ja pajan vastaava lehtori Kimmo Silvonen innostavat opiskelijoita varmasti!”

Aikaa riitti myös Sähköinsinöörikillan tiloihin tutustumiseen. Killan toiminnasta ja opiskelusta koulussa kertoivat killan puheenjohtaja Tuukka Syrjänen ja sihteeri Emmaleena Ahonen. Myös moni riemuteekkareista on aikanaan ollut mukana killan hallituksessa ja toiminnassa.

Tapaamisesta vierailijat jatkoivat riemumielin matkaansa juhlimaan lukuvuoden avajaisia.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Merkuriuksen airuen pyyntötilaisuus, Ritvalan perhe
Yliopisto Julkaistu:

Kristian Ritvala on Kauppakorkeakoulun promootion 2026 Merkuriuksen airut

Merkuriuksen airuen tehtävä alkaa promovoitavien opastamisella lehvien sitomisessa ja päättyy silliksellä, jossa hän pitää puheen promovoiduille.
Joukko siisteissä vaatteissa kiertää teollisuushallia, yksi selittää ja muut kuuntelevat metallikiskojen äärellä.
Yliopisto Julkaistu:

Viron presidenttipari vieraili Aalto-yliopistossa

Viron tasavallan presidentti Alar Karis ja puolisonsa Sirje Karis sekä tasavallan presidentti Alexander Stubb ja Suzanne Innes-Stubb vierailivat Aalto-yliopistossa.
Alumni Liting Aalto
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.