Rehtori on nimittänyt kaksi uutta johtavaa yliopistonlehtoria
Johtavaksi yliopistonlehtoriksi voidaan nimittää vähintään neljä vuotta Aalto-yliopistossa vanhempana yliopistonlehtorina työskennellyt henkilö, joka on erityisen meritoitunut opetukseen liittyvissä tehtävissä ja osoittanut poikkeuksellisen vahvaa sitoutumista Aalto-yliopiston opetuksen ja oppimisen kehittämiseen.
Laitosten esittämät kandidaatit käyvät läpi vertaisarviointiprosessin, jonka perusteella dekaani esittää rehtorille kandidaatin nimittämistä johtavaksi yliopistonlehtoriksi. Lopullisen päätöksen nimittämisestä tekee rehtori. Tänä keväänä johtaviksi yliopistonlehtoreiksi nimitettiin Max Ryynänen Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta sekä Petri Kärhä Sähkötekniikan korkeakoulusta.
Petri Kärhä sai provostilta onnittelukukat nimityksensä johdosta lehtoreiden get together -tapahtumassa 2.6.2023.
Max Ryynänen ei valitettavasti päässyt työmatkansa vuoksi paikalle tilaisuuteen.
Aalto-yhteisö onnittelee Maxia ja Petriä nimityksen johdosta!
Lisätietoja lehtorien urajärjestelmästä ja uralla etenemisestä
Rehtori on nimittänyt Aalto-yliopiston ensimmäiset johtavat yliopistonlehtorit
Lue lisää uutisia
Tanja Kallio on saanut Magnus Ehrnroothin säätiön kemian palkinnon
Tanja Kallio on saanut Magnus Ehrnroothin säätiön kemian palkinnon
Yasmin Najjarin lyhytelokuva TJ28 on valittu Cannesin La Cinef -sarjaan
Aalto-yliopistolla on toista vuotta perättäin lyhytelokuva Cannesin opiskelijaelokuvasarjassa.
Professori Johannes M. Arend Aallon akustiikan laboratoriosta sai Lothar-Cremer-palkinnon
Professori Johannes M. Arend palkittiin innovatiivisesta ja uraauurtavasta työstään binauraalisen teknologian ja virtuaaliakustiikan aloilla.