911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Publiikki keräsi yhteen valmistuneet tutkinnonsuorittajat

102 tutkinnonsuorittajaa sai todistuksensa.
Photo Pinja Valja

Mediakeskus Lumeen Sampo-salissa vietettiin perjantaina 19. joulukuuta Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun publiikki, jossa taiteen kandidaatit ja maisterit, tekniikan kandidaatit ja arkkitehdit ja maisema-arkkitehdit sekä tohtorit saivat todistuksensa. Valmistuneita tutkinnonsuorittajia oli yhteensä 102, joista 75 osallistui juhlavaan todistuksenjakotilaisuuteen.

Dekaani Anna Valtosen juhlapuhe käsitteli joulunaikaan sopivasti suoritettua tutkintoa lahjana joka tarjoaa eväitä pitkälle tulevaisuuteen. Valtonen puhui myös joulusta perheen ja ystävien juhlana ja muistutti opiskelutoverien ja opettajien välisen yhteistyön tärkeydestä. Jouluun kuuluu myös jakaminen ja dekaani kehottikin valmistuneita jakamaan osaamisestaan myös muille ja aktiivisesti kertomaan työnsä tuloksista. Lopuksi dekaani kehotti valmistuneita luomaan omaa tarinaansa kaikkea oppimaansa hyödyntäen.

Palkittuja opiskelijoita

Publiikissa jaettiin tunnustuksia ansioituneille opiskelijoille. Varadekaani Ossi Naukkarinen luovutti laitosten myöntämät stipendit taiteen laitoksen Vesa Kuulalle ja Asta Nykäselle, median laitoksen Katju Arolle ja Emilia Erfvingille, elokuva- ja lavastustaiteen laitoksen Alexandra Ovtchinnikovalle ja Ina Saariselle sekä muotoilun laitoksen Jukka Itälälle.

Dekaanin stipendi myönnettiin Unicef-julistekilpailun voittajalle Kiia Beilinsonille, joka valmistui graafisen suunnittelun maisteriohjelmasta.

Publiikin alumnipuheenvuoron piti IDBM-ohjelmasta valmistunut Mikko Kutvonen (TaM), joka työskentelee Toimiva Kaupunki -hankkeessa.

Publiikissa nähtiin myös lyhytelokuva Kyydissa_A Seat with a View sekä Tommi Koskisen UFO-controller musiikkiesitys.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Opintoasiainpäällikkö Leena Koskinen

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Tanja Kallio
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Tanja Kallio on saanut Magnus Ehrnroothin säätiön kemian palkinnon

Tanja Kallio on saanut Magnus Ehrnroothin säätiön kemian palkinnon
Hands-on work in the research tunnel underneath Otaniemi
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Kesäkurssi Italiassa: maanalaisen liikenneinfrastruktuurin turvallisuus

Hae mukaan kansainväliseen kesäkouluun viimeistään 30.5.
Opiskelijaorkesteri esiintyy portailla, kun joukko opiskelijoita värikkäissä haalareissa ja valkoisissa lakissa katsoo.
Kampus, Opinnot Julkaistu: