911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Professori Kai Virtanen valittu vuoden 2015 operaatiotutkijaksi

Suomen Operaatiotutkimussseura ry on valinnut Aalto-yliopiston Matematiikan ja systeemianalyysin laitoksen Kai Virtasen vuoden 2015 OR-henkilöksi.

Operaatiotutkimusseuran perustelee Operaatiotutkijan valintaa sillä, että hän on käytännön työllään tai tutkimuksellaan edistänyt merkittävästi operaatiotutkimuksen sovelluksia tai teoriaa.

Kai Virtanen valmistui diplomi-insinööriksi vuonna 1996 ja väitteli tohtoriksi vuonna 2005 Teknillisestä korkeakoulusta. Hän on kuulunut Matematiikan ja systeemianalyysin laitoksen Systeemianalyysin laboratorion tutkimusryhmän henkilökuntaan jo pitkään ja 2013 hänet nimitettiin Professor of Practice –tehtävään laitoksella. Hän on myös Maanpuolustuskorkeakoulun Operaatiotaidon ja taktiikan laitoksen operaatiotutkimuksen dosentti.

Virtanen ja hänen tutkimusryhmäsä on soveltanut ja kehittänyt optimointi- ja simulointimenetelmiä sekä päätösanalyysin tarjoamia tekniikoita ilmataistelun ja ilmaoperaatioiden suunnitteluun sekä ilmavalvontajärjestelmän ja lentoteknisen tukeutumisjärjestelmän käytön tukemiseen.

Suomen Operaatiotutkimusseura ry (Finnish Operations Research Society, FORS) on vuonna 1973 perustettu tieteellinen seura, jonka edistää toiminnallaan operaatiotutkimusta tieteenalana, tukee me­­ne­telmien vastuullista soveltamista ja toimii operaatiotutkimuksesta kiin­nostuneiden henkilöiden yhdyssiteenä

.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

Prof. Mikael Collan
FORSin puheenjohtaja                        
Mikael.Collan@lut.fi 
0505567185   

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Tanja Kallio
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Tanja Kallio on saanut Magnus Ehrnroothin säätiön kemian palkinnon

Tanja Kallio on saanut Magnus Ehrnroothin säätiön kemian palkinnon
Sotilaita maastopuvuissa metsässä, edessä naissotilaan kasvot
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yasmin Najjarin lyhytelokuva TJ28 on valittu Cannesin La Cinef -sarjaan

Aalto-yliopistolla on toista vuotta perättäin lyhytelokuva Cannesin opiskelijaelokuvasarjassa.
Vasemmalta: professori Stefan Weinzierl (Berliinin teknillinen yliopisto), professori Johannes M. Arend (Aalto-yliopisto) ja professori Christoph Pörschmann (Kölnin ammattikorkeakoulu) Lothar-Cremer-palkinnonjakotilaisuuden jälkeen DAGA 2026 -tapahtumassa Dresdenissä Saksassa.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Johannes M. Arend Aallon akustiikan laboratoriosta sai Lothar-Cremer-palkinnon

Professori Johannes M. Arend palkittiin innovatiivisesta ja uraauurtavasta työstään binauraalisen teknologian ja virtuaaliakustiikan aloilla.
Havainnekuva, jossa piha, pastellisävyiset talot, puita, istutuksia ja kävelijöitä tiilipoluilla
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

SAFA:lta Wuorio-palkinto Heikki Myllyniemelle diplomityöstä, joka haastaa purkamisen normin

Diplomityö nostaa ansiokkaasti esiin olemassa olevan rakennuskannan arvon ja ilmastovastuun merkityksen.