Poronluuta hyödynnetään keramiikassa
Englannissa on perinteisesti hyödynnetty karjan luuainesta niin kutsutussa luuposliinissa, jopa teollisessa mittakaavassa. Luuposliinille tyypillisiä ominaisuuksia ovat ainutlaatuisen vaalea ja kuulas ulkonäkö sekä hyvä kestävyys. Tämä mahdollistaa hienostuneiden keramiikkateosten valmistamisen. Poronluuposliinista voisi mahdollisesti syntyä vastaavanlaista tuotantoa Suomessa.
Poron luujätteen materiaalikehittely alkoi 15 vuotta sitten Sodankylässä, Seppo Kaaretkosken johtamassa ja Maija Vepsäläisen koordinoimassa EU-hankkeessa. Mukana oli myös brittiläisiä asiantuntijoita. Poronluuposliini on tämän hankkeen lopputulos. Pitkästä ja perusteellisesta tutkimustyöstä huolimatta varsinainen tuotanto osoittautui liian kalliiksi, ja tästä syystä hanke hiljalleen hautautui.
Jo ennen edellä mainittua EU-hanketta Aalto-yliopistossa (silloin Taideteollinen korkeakoulu) selvitettiin mahdollisuutta käyttää poronluuta tuhkan muodossa. Maarit Mäkelä, joka johtaa nykyään hanketta Jouni Partasen kanssa, pääsi kokeilemaan poronluuekramiikan valmistamista silloisen hankevetäjän Airi Hortlingin kanssa.
Nyt muotoilun laitoksen ja konetekniikan laitoksen yhteinen on palannut aiheen äärelle ja käyttää nykyaikaisia menetelmiä poronluuposliinin valmistamisessa. Samalla luodaan yhteyksiä pohjoisen ja eteläisen Suomen sidosryhmien välille ja etsitään uusia mahdollisuuksia paikallisille elinkeinoille ja turismille. 3D-tulostus on avannut uusia mahdollisuuksia tutkia tätä materiaalia entistä nopeammin ja kustannustehokkaammin.
Marraskuussa 2019 hankkeen osapuolet tapasivat Lapissa. Tavoitteena oli ymmärtää paremmin paikallista kontekstia, keskustella, tehdä vierailuja mm. porotiloille ja teurastamoille ja työpajatyöskennellä sekä kokeilla 3D-tulostusta. Sodankylän lisäksi vierailtiin Posion arktisessa keramiikkakeskuksessa sekä Pentikin keramiikkatehtaalla ja Miki Studiolla. Projektista lisää jutuissa ja
3DKERA projektia osarahoittaa Business Finland Co-Creation program.
Projektitiimi: Maarit Mäkelä, Priska Falin, Tomi Pelkonen, Nur Horsanali (Aalto ARTS) Jouni Partanen, Kirsi Kukko, Ashish Mohite (Aalto ENG)
Partnerit: 911±¬ÁÏÍø, Sodankylä Municipality, Arctic Ceramic Center (Posio), Kieringin Lomakylä, Kerasil, 3DTech, Fiskars
Lue lisää uutisia
Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"
Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle
Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.