911

Uutiset

Peruskoululaisille ja lukiolaisille suunnatun ٲٲäپ-ohjelmointikilpailun aiheena on algoritmien suunnittelu ja toteutus

Datatähden alkukilpailu on kaikille avoin ja siihen voi osallistua verkossa.
Kisakoodaustehtävien kimpussa HIIT Open 2016 (http://open.hiit.fi/) -kilpailussa

Innostaako ohjelmointi/koodaus harrastuksena? Jos vastasit kyllä, niin nyt kannattaa osallistua peruskoululaisille ja lukiolaisille suunnattuihin ohjelmointikisoihin. Paraikaa on meneillään -tietotekniikkakilpailu ja sen verkossa olevaan alkukisaan voivat osallistua kaikki Suomen lukiolaiset ja peruskoululaiset. Alkukilpailu jatkuu 15.10. asti. Loppukilpailu järjestetään 18.1.2018 Aalto-yliopistolla. Datatähdessä parhaiten menestyneiden on myös mahdollista päästä edustamaan Suomea kansainvälisissä tietotekniikan olympialaisissa.

Tietotekniikan harrastajasta tietotekniikan opiskelijaksi

Ohjelmointikisat antavat myös erinomaisen lähtökohdan tietotekniikan yliopisto-opintoihin, ja harrastusta voi jatkaa yliopistojen välisissä kilpailuissa.

”Aallossa ja Helsingin yliopistossa järjestetään monipuolisesti kilpaohjelmointiin liittyvää toimintaa, johon ovat aina tervetulleita myös lukiolaiset ja nuoremmatkin. On hienoa, että kisakoodaus kokoaa saman katon alle algoritmeista kiinnostuneita peruskoululaisista professoreihin”, kertoo tutkijatohtori Antti Laaksonen, joka on mukana Datatähdessä sekä järjestäjänä että valmentajana.

Henrik Lievonen on muutaman vuoden takainen Datatähden voittaja sekä toisen vuoden fysiikan opiskelija Aallossa. Nykyään Henrik toimii kisakoodauskurssillamme assistenttina.

”Kisakoodaus on hauskaa ja hyödyllistä! Koodaamisen avulla olen voinut haastaa itseäni sekä kehittää ongelmanratkaisukykyäni, mistä on ollut hyötyä myös opinnoissa. Kilpailuiden myötä olen myös päässyt moniin hienoihin paikkoihin sekä saanut paljon uusia kavereita”, Henrik kertoo.

Datatähden järjestävät Aalto-yliopiston tietotekniikan laitos ja Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitos yhteistyössä MAOL ry:n kanssa.

Jos sinulla on kysyttävää ٲٲäپ-kilpailusta, voit lähettää sähköpostia osoitteeseen info@datatahti.fi.

äپٴDz:



Nordic Collegiate Programming Contest, , joka järjestetään 7.10.2017.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Hands-on work in the research tunnel underneath Otaniemi
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Kesäkurssi Italiassa: maanalaisen liikenneinfrastruktuurin turvallisuus

Hae mukaan kansainväliseen kesäkouluun viimeistään 30.5.
Opiskelijaorkesteri esiintyy portailla, kun joukko opiskelijoita värikkäissä haalareissa ja valkoisissa lakissa katsoo.
Kampus, Opinnot Julkaistu:
""
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Take a Break! -virkistävät taukohetket kampuksella vielä toukokuun ajan!

Hyödynnä Take a Break! kampuksella vielä toukokuun ajan!