911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Pääkaupunkiseudun tiedeyhteistyön 2024–2028 tutkimusrahoitusta haettavana vaikuttavuusarviointitutkimukselle

Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit ja Helsingin yliopisto ja Aalto-yliopisto ovat sopineet tiedeyhteistyön toteuttamisesta pääkaupunkiseudun kehittämiseksi vuosina 2024–2028. Nyt haettavana on rahoitus vuosille 2025–2027 alla olevien ohjeiden mukaisesti.
911±¬ÁÏÍø campus. Photo by Mikko Raskinen
Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto

Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit ja Helsingin yliopisto ja Aalto-yliopisto ovat sopineet tiedeyhteistyön toteuttamisesta pääkaupunkiseudun kehittämiseksi vuosina 2024–2028.

³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âön tutkimusrahoitusta voidaan myöntää enintään kahden (2) vuoden pituisille Helsingin yliopistossa tai Aalto-yliopistossa toteutettaville pääkaupunkiseudun kaupunkeja koskeville tutkimushankkeille. Rahoitusta on jaettavana vuosittain yhteensä noin 400 000 euroa ja summalla voidaan rahoittaa 2–4 hanketta.

Nyt haettavana on rahoitus vuosille 2025–2027 alla olevien ohjeiden mukaisesti. Rahoituspäätös tehdään vuodeksi kerrallaan, mutta hanke voi saada rahoitusvarauksen enintään kahdelle vuodelle (24kk). Sopimuksen mukaan yhteistyökaudella rahoitetaan kaupunkien toiminnan vaikutuksia arvoivaa tai kaupunkien toimintaan vahvasti liittyvää ja siihen vaikuttavaa tutkimusta. Rahoitettavien hankkeiden metodologisena painotuksena tulee olla kvantitatiivinen empiirinen arviointitutkimus, kausaalitutkimus, satunnaistetussa koeasetelmassa tehdyt tutkimukset tai tulevien politiikka- ja toimintavaihtoehtojen vaikutusten mallintaminen ja simulointi. Rahoitusta ei lähtökohtaisesti myönnetä pääasiassa laadullisia menetelmiä käyttävälle tutkimukselle, mutta laadullinen tutkimus voi olla täydentävä osa tutkimusta.
Vuosina 2025–2027 tutkimushanke voi saada rahoitusta johonkin tämän ohjeen lopussa mainituista kaupunkien ajankohtaisista aiheista (ks. uutisen loppuosa).

Tutkimusrahoituksen haku aloitetaan täyttämällä alustava, kahden sivun pituinen tutkimusidea-lomake, jossa esitellään hyvin lyhyesti keskeisimmät ideat tutkimuksen tavoitteista ja toteuttamisesta. Varsinainen pidempi tutkimussuunnitelma pyydetään myöhemmässä vaiheessa niiltä hankkeilta, joille ollaan esittämässä rahoitusta.

Kaupungit haluavat tukea rahoituksella erityisesti uudenlaisia ja kokeilevia tutkimusasetelmia. Erityisenä toiveena on kaupunkien omassa toiminnassa tuottamien erilaisten numeeristen aineistojen hyödyntäminen tutkimuksessa.

Tutkimusrahoituksesta järjestetään infotilaisuus torstaina 3.10. klo 11–12 Teamsissä, jossa on myös mahdollisuus esittää kysymyksiä. 

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹

Jari Järvenpää, pääsihteeri / pääkaupunkiseudun tiedeyhteistyö
jari.p.jarvenpaa@hel.fi
p. 040 355 7304

Tyttö juoksee nurmikolla puistossa, jossa on kahvila, puita ja ihmisiä taustalla. Kahvilan takana näkyy korkea rakennus.

·¡±ô¾±²Ô²â³¾±èä°ù¾±²õ³Ùö³Ù

Tavoitteenamme on ymmärtää, miten yksilöt kokevat fyysisen ympäristönsä ja mitä voisimme tehdä tämän kokemuksen parantamiseksi. Suunnittelemme kaikille sopivia parempia elinympäristöjä.

Tutkimus ja taide
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.