911

Uutiset

Opiskelijoiden uurastusta juhlittiin

Lukuvuoden viimeinen Perustieteiden korkeakoulun valmistujaisjuhla pidettiin keskiviikkona 24.6.

Vajaa sata vastavalmistunutta saivat todistuksen. Lisäksi jaettiin myös vuoden DI-työpalkinnot.

DI-työpalkinnon saivat Otso Hannula työstään ”Game structure in knowledge co-creation” sekä Abdulmelik Mohammed työstään ”Kombinatorisia algoritmeja nanorakenteiden suunnitteluun”.

Hannula sai kiitosta siitä, miten diplomityö yhdistää ansiokkaasti olemassa olevaa tietoa, ja edistää sekä tiedonluomisen että pelien tutkimusta. Tärkeimpänä tuloksenaan työ esittelee teoreettisesti ja empiirisesti kokonaan uuden pelityypin. Työhön liittyvä ATLAS-peli on ”tiedon yhteisluomispeli”, jonka avulla palveluiden tulevat käyttäjät ja muut sidosryhmät voidaan ottaa huomioon jo palvelukehitysprojektin suunnittelussa.tiedonluomisen pelin. ATLAS-pelistä on tehty keksintöilmoitus Aalto-yliopistoon. Hannula on myös voittanu 徱dzٲöää.&Բ;

Mohammedin palkitsemista perusteltiin sillä, että hän "tuo tietojenkäsittelytieteellisen algoritmisuunnittelun aivan uudella ja omaperäisellä tavalla tukemaan synteettisten DNA-nanorakenteiden valmistamista. Työn lähtökohtana olevan 3D-origami -laboratoriotekniikan kehitti joitakin vuosia sitten Karolinska Institutetin tutkijat, mutta menetelmää ei ole pystytty systemaattisesti viemään eteenpäin suunnittelutehtävien laskennallisen vaikeuden takia. Mohammedin toteuttamaa ohjelmistoa käyttäen KI:n tutkimusryhmä on tehnyt läpimurtoja. Tutkimuksesta on tiedelehti Natureen.

Molemmat jatkavat opintojaan Perustieteiden korkeakoulussa.

Kolmetoista tekniikan tohtoria, yksi tekniikan lisensiaatti, 51 diplomi-insinööriä sekä 26 tekniikan kandidaattia saivat todistuksensa tilaisuudessa.

Tilaisuudessa esiintyi myös Retuperän WBK omaperäiseen tyyliinsä sekä Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan Naislaulajat.

Kuvat: Christina Parviainen ja Emma Holmlund.

Lue myös

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Tanja Kallio
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Tanja Kallio on saanut Magnus Ehrnroothin säätiön kemian palkinnon

Tanja Kallio on saanut Magnus Ehrnroothin säätiön kemian palkinnon
Hands-on work in the research tunnel underneath Otaniemi
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Kesäkurssi Italiassa: maanalaisen liikenneinfrastruktuurin turvallisuus

Hae mukaan kansainväliseen kesäkouluun viimeistään 30.5.
Opiskelijaorkesteri esiintyy portailla, kun joukko opiskelijoita värikkäissä haalareissa ja valkoisissa lakissa katsoo.
Kampus, Opinnot Julkaistu: