911

Uutiset

Opiskelijahankkeessa tutkittiin Helenin uusia aurinkoliiketoimintamalleja

Poikkitieteellinen opiskelijatiimi teki suuren vaikutuksen ammattimaisuudellaan.
Helen Oy:n aurinkovoimala. Kuva: Helen Oy:n kuvapankki
Helenin aurinkovoimala. Kuva: Helen Oy:n kuvapankki

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun ja Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun poikkitieteellinen opiskelijaryhmä tutki aurinkoenergiamarkkinoita Helen Oy:lle toteutetussa opiskelijahankkeessa. Tutkimuksen perusteella opiskelijat Axel Juslin, Taavi Leikola ja John Black pystyivät esittelemään Helenille uusia innovatiivisia liiketoimintamalleja, joiden avulla Helen voi löytää uusia mahdollisuuksia kasvattaa aurinkoliiketoimintaansa Suomessa.

Opiskelijat keskittyivät analysoimaan Suomen aurinkomarkkinoita, arvioimaan Helenin asemaa ja tekemään analyysin kilpailijoista. Tämän jälkeen he hioivat vertailuaan suhteessa muihin liiketoimintamalleihin tarjotakseen Helenille uusia innovatiivisia lähestymistapoja aurinkopalveluiden kasvattamiseen. Tutkimusmenetelmiin kuuluivat alan asiantuntijoiden haastattelut ja kunkin opiskelijan tekemä aineistotutkimus, joiden pohjalta Helenille voitiin tarjota hyödyllisiä suosituksia.

”Maailmassa on käynnissä perustavanlaatuinen energiamurros, jota vauhdittavat nopeat muutokset kuluttajien mieltymyksissä, teknologian kehityksessä, sääntelyvaltuuksissa ja liiketoimintamalleissa. Myös Suomi pyrkii hiilineutraaliuteen vuoteen 2035 mennessä. Tämän vuoksi on ymmärrettävä monia nopeasti muuttuvia tekijöitä, jotta saadaan nykyistä parempi käsitys siitä, millaisia mahdollisuuksia aurinkoenergialla on energiantuotannossa”, opiskelijat kertovat. 

Helenin markkinointijohtaja ja hankkeen johtaja Tanja Kaasinen on erittäin tyytyväinen hankkeen tuloksiin.

”Markkinoinnin osalta opiskelijat tekivät minuun suuren vaikutuksen ammattimaisuudellaan. Tulokset olivat parempia kuin osasin odottaa. Toivoin, että aurinkotiimi saisi työstään palautetta, vahvistuksen etenemissuunnitelmalleen ja alustan, joka auttaisi myynti-, markkinointi- ja aurinkotiimiämme. Aurinkotiimimme on eräänlainen Helenin sisäinen tutkimus- ja kehitystiimi, joka voi nyt opiskelijaprojektin pohjalta tunnistaa erilaisia mahdollisuuksia ja aihealueita, joihin kannattaa keskittyä, sekä selvittää, miten Helen voi toimia menestyksekkäästi markkinoilla. Saattaa kestää jonkin aikaa, että voimme todella omaksua kaikki opiskelijatiimiltä saamamme tiedot. Kiitos paljon”, Tanja Kaasinen sanoi.

Myös opiskelijatiimi oli COVID-19-karanteenin keskellä tyytyväinen tuloksiin ja siihen, että he pystyivät tuomaan lisäarvoa Helenille. He olivat innoissaan voidessaan olla mukana oikeassa liiketoimintahankkeessa.

”Saimme hyvin vapaat kädet toteuttaa tämän hankkeen parhaaksi katsomallamme tavalla. Helen antoi meille ensimmäisestä päivästä lähtien mahdollisuuden johtaa tätä hanketta ja antoi meille myös tarvitsemamme resurssit. Vapauden tunteen ansiosta pystyimme todella tutkimaan uusia näkökulmia ja esittelemään tuoreita oivalluksia”, opiskelijat kertovat.

Hankkeen ohjasi työelämäprofessori Jouni Juntunen. Hän kertoo, että tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän ohjasi tämänkokoisen virtuaalisen opiskelijahankkeen ilman fyysisiä tapaamisia. Ryhmä oli erittäin motivoitunut ja hyvin organisoitu, ja sen tulokset ylittivät sekä omat että asiakkaan odotukset.

Räätälöidyt opiskelijoiden yritysprojektit / Customized Student Business Projects

Kauppakorkeakoulun Räätälöidyt opiskelijoiden yritysprojektit -konsepti on suunniteltu yrityksille tehtäviä tutkimus- ja selvitysprojekteja varten ja sen lähtökohtana ovat yrityksen tarpeet.

Read more
Opiskelijoita Kauppakorkeakoululla. Kuva: Aalto-yliopisto / Unto Rautio
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Liting Aalto
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.