911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Olion ymmärtäjä

Professori Harri Laaksolle valokuva on paljon enemmän kuin se, mitä silmät seinällä tai ruudulla näkevät.
Harri Laakso
"Teoreettisen ajattelun rinnalla teen myös koko ajan pieniä kuvallisia tutkimusmatkoja." Kuva: Aalto-yliopisto / Mikko Raskinen

Professori Harri Laakso, mitä tutkit ja miksi?

Alani on valokuvatutkimus. Koska valokuva itsessään taipuu niin moneen aiheeseen, myös tutkimukseni kattaa monenlaisia asioita valokuvan käytöstä siihen liittyvään teknologiaan. Erityisesti minua kiehtoo se, miten kuvateokset ovat osa tutkimuksellista kokonaisuutta. Valokuva on paljon enemmän kuin vain otos seinällä, kirjassa tai kännykässä – minä haluan selvittää, millainen olio, ilmiö tai tapahtuma siinä on kyseessä.

Miten sinusta tuli tutkija?

Opiskelin valokuvaamista sekä New Yorkissa että Helsingissä. Tutkijaksi ryhdyin, koska halusin selittää ja käsitteellistää niitä asioita, joita valokuvaamisessa tapahtuu. Tein aiheesta väitöskirjan, ja sen jälkeen olen työskennellyt erilaisissa tehtävissä aiheen parissa, muun muassa kuraattorina ja läänintaiteilijana. Teoreettisen ajattelun rinnalla teen myös koko ajan pieniä kuvallisia tutkimusmatkoja.

Mitkä ovat olleet urasi huippuhetkiä?

Tämä professuuri on ehdottomasti yksi sellainen. Olen pitkään toiminut professorina taiteen alalla, mutta nyt olen omimmalla alueellani.

Toisaalta nautin pienistä huomioista, joita syntyy joskus pitkänkin ajatusten pyörittelyn seurauksena.

Mitä vaaditaan tutkijalta?

Sanon aina jatko-opiskelijoilleni, että tärkeintä on tarpeeksi syvä kiinnostus omaan aiheeseen. Vain sen avulla jaksaa tehdä työtä pitkäjänteisyydellä, jota vaaditaan vaikeista kohdista selviämiseen.

Kiinnostuksen ja uteliaisuuden lisäksi vaaditaan myös tarkkaavaisuutta, jotta tunnistaa tärkeitä asioita matkan varrella – varsinkin oman ajattelun ulkopuolelta.

Mitä odotat tulevaisuudelta?

Koska yliopisto on tuttu, minulla on jo käynnissä monia kiinnostavia projekteja. Toivon saavani uusia jatko-opiskelijoita, joita voin auttaa ja tukea eteenpäin tutkijanuralla. Pitkäaikainen haaveeni on parin kirjaprojektin käynnistäminen, ja niitä haluaisin edistää kaikessa rauhassa.

Vedin pari vuotta Aalto-yliopiston kaikille opiskelijoille suunnattujen, yliopiston laajuisten taideopintojen UWAS-kokonaisuutta. Nyt vetovastuu siirtyy muille, mutta jatkan vielä niilläkin kursseilla opettamista mahdollisuuksien mukaan. Ensi vuodelle on suunnitteilla ainakin kaupunkivalokuvauksen kurssi. On aina avartavaa opettaa ihmisiä, joiden traditiot tulevat täysin oman alan ulkopuolelta.

Harri Laakso ja muut Aalto-yliopiston uudet vakinaistetut professorit kertovat tutkimuksestaan 30. tammikuuta järjestettävässä Installation Talks -tapahtumassa. Tervetuloa mukaan! Lisätietoja tapahtumasta ³Ùää±ô±ôä.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.