911

Uutiset

Nokia Säätiön tunnustuspalkinto emeritusprofessori Antti Räisäselle radiotekniikan tutkimuksen ja opetuksen kehittämisestä

Emeritusprofessori Antti Räisänen tunnetaan korkeisiin radiotaajuuksiin liittyvän tieteellisen tutkimuksen uranuurtajana sekä intohimoisena radiotekniikan opetuksen kehittäjänä.
Nokia Säätiön tunnustuspalkinto emeritusprofessori Antti Räisäselle radiotekniikan tutkimuksen ja opetuksen kehittämisestä
Nokia Säätiön vuoden 2023 tunnustuspalkinto. Kuvassa (vasemmalta): Sari Baldauf, Hannu Kauppinen, Antti Räisänen

Nokia Säätiö on myöntänyt vuoden 2023 tunnustuspalkinnon Aalto-yliopiston emeritusprofessori Antti Räisäselle. Säätiö antaa tunnustuksen merkittävistä tieteellisistä saavutuksista radiotekniikan tutkimuksen edistämisessä sekä pitkäaikaisesta alan opetustoiminnan kehittämisestä. Räisänen palkittiin Nokia Säätiön 28. vuosittaisessa palkinnonjakotilaisuudessa keskiviikkona 22. marraskuuta 2023.

Suomi on viime vuosikymmenten aikana tullut tunnetuksi televiestinnässä ja muissa sovelluksissa käytettävän radioteknologian globaalina edelläkävijänä. Tieteellisen tutkimuksen ja koulutuksen edistäminen on keskeistä, jotta Suomi säilyy tieto- ja viestintäteknologian sekä digitalisaation kärkimaana myös tulevaisuudessa. 

”Emeritusprofessori Antti Räisäsellä on ollut keskeinen rooli radiotekniikan tieteenalalla Suomessa. Radiotekniikkaan liittyvän tutkimuksen ja koulutuksen kehittämisen lisäksi hän on ollut avainasemassa käynnistämässä suomalaisten yritysten ja akateemisen maailman välistä yhteistyötä. Näin Räisänen on osaltaan ollut luomassa Suomen maailmanluokan ICT-sektorille. Palkinnolla haluamme nyt osoittaa arvostuksemme emeritusprofessori Räisäsen vaikuttavalle uralle ja antaa hänelle tunnustusta yhtenä merkittävimmistä radiotekniikan tutkijoista Suomessa”, sanoo Hannu Kauppinen, Nokia Säätiön hallituksen puheenjohtaja.

Kansainvälinen sähkö- ja elektroniikkainsinöörien järjestö Institute of Electrical and Electronics Engineers (IEEE) on myöntänyt Räisäselle Fellow-arvon kunnianosoituksena hänen uraauurtavasta työstään korkeiden taajuuksien tieteellisessä tutkimuksessa sekä muista tieteellisistä saavutuksista. Tämä IEEE:n korkeimman tason tunnustus on myönnetty vain harvoille Suomessa. Akateemisen uransa aikana Räisänen on kirjoittanut tai ollut mukana kirjoittamassa yli 500 tieteellistä artikkelia. Hän on ollut opiskelijoilleen omistautunut opettaja ja ohjannut uransa aikana yli 50 väitöskirjaa.

”On ollut hienoa olla mukana edistämässä alan tieteellistä tutkimusta. Toivon, että olen tutkimukseni ja opetustyöni kautta onnistunut innostamaan myös tulevien sukupolvien radiotekniikan ammattilaisia. Olen erittäin ylpeä kaikista opiskelijoistani, jotka ovat osaltaan auttaneet viemään eteenpäin radiotekniikan osaamista Suomessa, ja on suuri kunnia saada tämä tunnustus”, sanoo emeritusprofessori Antti Räisänen.

Räisänen on kirjoittanut muistelmakirjan Radiolaboratorion maratoonari: vuosikymmeniä toiveammatissa, joka on julkaistu e-kirjana ja löytyy Aalto-yliopiston julkaisupalveluista osoitteesta

Nokia Säätiö on jakanut 28 vuoden aikana 1 960 apurahaa. Vuonna 2023 Nokia Säätiö jakaa apurahoina ja tunnustuspalkintoina yhteensä noin 465 000 euroa. Nokia Säätiö edistää ja tukee suomalaista tieteen kehittämistä ja opetustoimintaa tieto- ja teletekniikan sekä niihin liittyvillä tieteenaloilla.

Lämpimät onnittelumme Antti Räisäselle!

Nokia Säätiö
Nokia Säätiön tarkoituksena on tieto- ja teletekniikan tieteellisen kehittämisen tukeminen sekä alan opetustoiminnan edistäminen Suomessa. Säätiö myöntää avustuksia, apurahoja ja tunnustuspalkintoja näiden alueiden tutkimiseen. Nokia Säätiö on itsenäinen, voittoa tavoittelematon säätiö, joka perustettiin Nokia Oyj:n aloitteesta ja merkittiin Suomen säätiörekisteriin vuonna 1995.

Nokia
Nokia luo teknologiaa, joka auttaa maailmaa toimimaan yhdessä.
B2B-teknologia- ja innovaatiojohtajana olemme tulevaisuuden aistivien, ajattelevien ja älykkäiden verkkoratkaisujen edelläkävijä. Johtoasemamme pohjautuu osaamiseemme matkapuhelin-, kiinteissä ja pilvipalveluverkoissa. Luomme arvoa immateriaalioikeuksilla ja pitkäaikaisella tutkimus- ja kehitystyöllä palkitun Nokia Bell Labsin johdolla.

Palveluntarjoajat, yritykset ja muut kumppanimme ympäri maailmaa luottavat Nokian verkkojen suorituskykyyn, vastuullisuuteen ja turvallisuusstandardeihin. Työskentelemme yhdessä kumppaneidemme kanssa kehittääksemme tulevaisuuden digitaalisia palveluita ja sovelluksia.
 

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.