911

Uutiset

Nesslingin säätiöltä rahoitusta kestävyysmurroksen vauhdittamiseen – mukana tutkijoita Aallosta

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun tutkijat Mari Keski-Korsu ja Elina Määttänen ja akatemiatutkija Johanna Ahola-Launonen Kauppakorkeakoulusta saivat tutkimushankkeilleen rahoitusta.
Väre_Artworks_LUMEN

Keski-Korsu sai 80 650 euroa rahoituksen taiteen ja median laitokselle tekemäänsä postdoc-tutkimukseen Taiteen väyliä luonnonoikeuksiin ja Määttänen 64 600 euroa muotoilun laitokselle tekemäänsä väitöskirjaan Kohti kestävää ja riittävää pukeutumista: vaatekaappisuhteen uudelleensuunnittelu.

Teknologian varaan laitetaan paljon odotuksia, mutta sen roolia kestävyysmurroksessa on syytä myös haastaa. Rahoitettujen hankkeiden joukosta löytyy näkökulmia, joissa yhtäältä kritisoidaan ja murretaan nykyisiä teknologiaan liittyviä käsityksiä ja toisaalta tutkitaan teknologian kestävän käytön valjastamista kestävyysmurroksen ajuriksi.

Ahola-Launonen ja tutkimusryhmä sai 99 995 euroa tähän teemaan kuuluvalle toimintahankkeelleen Teknologiamyyttien murtajat – Tutkittuun tietoon perustuva mediahanke rakentavasta ja haitallisesta teknologiaoptimismista kestävyysmurroksessa.

Ennätysmäärä hakemuksia

Nesslingin säätiön yleiseen rahoitushakuun saapui tänä vuonna ennätysmäärä hakemuksia, 586 kpl. Niistä rahoitettavaksi päätyi 29 kestävyysmurrosta vauhdittavaa hanketta, joista 12 oli väitöskirjatutkimuksia, 10 postdoc-tutkimuksia ja seitsemän kappaletta tutkittuun tietoon pohjautuvia toimintahankkeita.

Rahoitettujen hankkeiden teemoja olivat muun muassa teknologiakriittisyys, ekologisen kriisin aiheuttamiin riskeihin varautuminen sekä ihmisten käyttäytymisen ja kulttuuristen muutosten murrospotentiaalin tarkastelu.

Kestävyysmurroksella tarkoitetaan vahvaan kestävyyteen nojaavaa kokonaisvaltaista yhteiskunnallista muutosprosessia, joka tähtää ihmistoiminnan asettamiseen planeetan ekologisiin rajoihin. Se edellyttää läpileikkaavaa muutosta, joka ulottuu ihmisten arvojen ja asenteiden lisäksi kaikille elämänalueille: kulttuurin ja yhteiskunnan rakenteisiin ja toimintoihin, kuten talouteen, hallintoon, tuotantoon ja kulutukseen.

”Kestävyysmurros edellyttää ratkaisuja, mutta myös syvää ymmärrystä niistä ilmiöistä, vaikutuksista ja juurisyistä, jotka synnyttävät ja ylläpitävät kestämättömiä järjestelmiä. Siksi rahoitamme myös kriittisen tärkeätä perustutkimusta, joka rakentaa tiedollisen ja yhteiskunnallisen perustan, jolle oikeudenmukaiset ratkaisut voivat syntyä”, toteaa Nesslingin säätiön tiede- ja toiminnanjohtaja Iina Koskinen.

Opiskelijoita pyöräilemässä Aalto-yliopiston Väre-rakennuksen edessä kuva: Unto Rautio

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu

Pohjoismaiden ykkönen taiteessa ja muotoilussa

Four students descending stairs in the School of Economics building. Photo taken by Unto Rautio.

Kauppakorkeakoulu

Teemme työtä paremman liiketoiminnan ja yhteiskunnan puolesta.

Akatemiatutkija Johanna Ahola-Launonen

Voiko teknologia pelastaa meidät kestävyysmurroksessa? Viisi asiaa, jotka kaikkien olisi hyvä ymmärtää tekno-optimismista

Akatemiatutkija Johanna Ahola-Launonen varoittaa meitä ratkomasta kestävyyskriisiä yksinomaan teknologialla – ja kertoo, miksi niin mieluusti tekisimme juuri näin.

Uutiset
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.