911

Uutiset

Muotoilun opiskelijat suunnittelivat Aalto EE:lle uniikin keramiikkakokoelman

Aalto EE:n yli 200 taideteoksen kokoelma täydentyy nyt 12 ainutlaatuisella käsintehdyllä keramiikkamaljakolla, jotka on valmistettu posliinin syntysijoilla Jingdezhenissä, Kiinassa.
Collin Velkoff: Enkidu Collection.

"Osana Aalto-yliopiston yhteiskunnallista vaikuttavuutta haluamme tuoda esille koulumme lahjakkuuksia ja antaa opiskelijoillemme poikkeuksellisia oppimiskokemuksia. Oli myös palkitsevaa antaa opiskelijoillemme mahdollisuus näyttää kykynsä jo opiskeluaikana", toteaa 911 Executive Educationin (Aalto EE) toimitusjohtaja, Aalto-yliopiston työelämäprofessori Pekka Mattila.

Maljakoiden suunnittelusta ja valmistuksesta vastasi kuusi Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun opiskelijaa. Opiskelijat ja kolme keramiikkaan erikoistunutta opettajaa matkustivat Kiinan Jingdezheniin, joka tunnetaan posliininvalmistuksen synnyinsijana. Vierailunsa aikana maaliskuussa 2018 he työskentelivät Jingdezhenin keramiikkainstituutin keramiikkastudiossa.

Teokset tehtiin paikan päällä kolmeviikkoisen työpajan aikana studiossa, joka on varattu kansainvälisten vierailevien taiteilijoiden käyttöön. Opiskelijat työskentelivät kukin oman teoksensa parissa ja tekivät yhteistyötä paikallisten käsityöläisten, kuten dreijarien, sorvarien, polttomestarien ja posliinimaalarien kanssa. Vierailun lopussa valmiit teokset poltettiin paikallisissa uuneissa, jonka jälkeen ne pakattiin ja lähetettiin Suomeen.

Kunnianhimoinen ja motivoiva tilaus

Ennen Kiinan matkaansa opiskelijat Saija Halko, Nikolo Kerimov, Matias Liimatainen, Maria Punkkinen, Collin Velkoff ja Man Yau vierailivat Aalto EE:ssä kuulemassa asiakkaiden toiveita sekä floristien näkemyksiä.

”Pidämme yhteistyöhankkeita opintojen aikana hyvin tärkeinä. Tässä tapauksessa kuitenkin matka keramiikkataiteilijoiden luvattuun maahan Jingdezheniin nosti hankkeen aivan uudelle tasolle. Lisäksi Aalto EE:n tilaus oli opiskelijoille motivoiva toimeksianto. Kun funktionaalisiin esineisiin yhdistetään korkealaatuinen ja taiteellinen lähestymistapa, olemme aivan muotoilun ytimessä”, sanoo Aalto-yliopiston muotoilun laitoksen lehtori Nathalie Lautenbacher.

Opiskelijat suhtautuivat työhön erittäin kunnianhimoisesti. He myös oppivat paljon paikallisesta kulttuurista, erilaisista viestintätavoista, työmenetelmistä ja materiaaleista. "Opiskelijoiden oma vahva taiteellinen visio näkyy hyvin lopputuloksissa. Uskon, että kokemus oli silmiä avaava ja se avasi myös uusia ovia lahjakkaille opiskelijoillemme", Lautenbacher sanoo.

Valmiit taideteokset esitellään Aalto EE:ssä Helsingissä kesäkuun 2018 alussa. Taideteokset ja Priska Falinin kuvaama dokumenttielokuva matkasta ja työskentelyvaiheista esitellään ensi kertaa taidenäyttelyn avajaisissa 11. kesäkuuta. Opiskelijat pitivät prosessista myös . Näyttely nähdään myös Väreessä Otaniemessä syyskuussa 2018.

äپٴDz:

Pekka Mattila, Aalto EE:n toimitusjohtaja ja Aalto-yliopiston professori, p. 040 738 7221
pekka.mattila@aaltoee.fi

Lehtori Nathalie Lautenbacher, Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, p. 050 384 4695
nathalie.lautenbacher@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Liting Aalto
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.