Miloš Mladenović nimitetty tutkimuksen varadekaaniksi Insinööritieteiden korkeakoulussa
Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä on nimittänyt professori Miloš Mladenovićin tutkimuksesta vastaavaksi varadekaaniksi Insinööritieteiden korkeakoulussa. Kausi on viisivuotinen, 1.8.2024–31.7.2029. Mladenovićin edeltäjä tehtävässä oli professori Seppo Junnila.
Milos Mladenović on liikennetekniikan professori Rakennetun ympäristön laitoksella. Mladenović on tunnustettu tutkija ja opettaja, joka toimii aktiivisesti myös alan kansainvälisissä verkostoissa. Hän on työskennellyt Aallossa vuodesta 2014, ja hän johtaa parhaillaan Sustainable Urban Mobility Transitions -maisteriohjelmaa.
Mladenovićin tutkimus keskittyy yhteiskunnan ja kehittyvien liikkumistapojen väliseen vuorovaikutukseen sekä päätöksentekoa tukevien menetelmien ja suunnitteluprosessien kehittämiseen.
Tutkimuksen varadekaanina Mladenović tukee koulun dekaania kaikissa tutkimukseen liittyvissä asioissa ja edistää tutkimuksen kehitystä.
“Työni keskittyy erityisesti tohtorikoulutukseen ja ulkoisen rahoitukseen – painottuen koulumme tutkimuskulttuurin ja prosessien kehitykseen. Olen innoissani mahdollisuudesta palvella yhteisöämme, ja oppia ja kehittyä samalla myös itse”, Mladenović sanoo.
"Haluan toivottaa Milosin lämpimästi tervetulleeksi koulumme johtoryhmään. Odotan innolla yhteistyötämme", sanoo dekaani Kari Tammi.
Lue lisää uutisia
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle
Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi
Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.