911

Uutiset

Miehet, ruotsinkieliset ja maisterin tutkinnon suorittaneet omistavat eniten listaamattomien yritysten osakkeita

Ensimmäisessä kattavassa selvityksessä suomalaisten henkilöomisteisten listaamattomien osakeyhtiöiden omistajista selvisi muun muassa se, että vain kolme prosenttia väestöstä omistaa näiden yhtiöiden osakkeita.
Valkoinen kukka edessä, ihmisiä taustalla
Kuvituskuva: Aalto-yliopisto / Jaakko Kahilaniemi

Kauppakorkeakoulun omistajuuden professori Samuli Knüpfer on kartoittanut tuoreessa tutkimuksessaan pörssin ulkopuolisten osakeyhtiöiden omistajatietoja vuosilta 2006–2022. Aineistona on Tilastokeskuksen muun muassa Verohallinnolta keräämiä ei-tunnistettavaan muotoon muutettuja osakastietoja. Kyseessä on ensimmäinen kattava selvitys suomalaisten henkilöomisteisten listaamattomien yritysten omistajista. 

”Henkilöomisteiset listaamattomat yritykset ovat tärkeitä Suomen taloudelle. Havaitsen, että ne edustavat 86 % tutkimuksessa tarkastelluista 106 000 toiminnassa olevasta osakeyhtiöstä. Vaikka merkittävä osa näistä yrityksistä onkin melko pieniä, yhdessä niillä on suuri taloudellinen merkitys. Niiden osuus oli 30 % yritysten kokonaisliikevaihdosta ja 49 % työllisyydestä”, Knüpfer sanoo. 

Listaamattomien yritysten omistaminen on harvinaista 

Vain 170 000 ihmistä omistaa osakkeita yksityisesti omistetuissa yrityksissä, mikä vastaa vain kolmea prosenttia koko väestöstä. Määrä on kuitenkin kasvanut vuoteen 2006 verrattuna. ”Kansankapitalismi on edennyt isoin harppauksin viime vuosina. Yli 40 prosenttia suomalaisista kotitalouksista omistaa listattuja osakkeita tai sijoitusrahastoja. Myös listaamattomilla yrityksillä on mahdollisuus jakaa omistamista laajemmalle. Osakekannustimet ja henkilöstörahastot ovat hyviä tapoja sitouttaa työntekijöitä tekemällä heistä omistajia”, Knüpfer kannustaa.

Tutkimuksen mukaan keskimääräisellä omistajalla on yritysvarallisuutta 337 000 euroa. Mediaanivarallisuus on huomattavasti pienempi eli 37 000 euroa.  Omistajista valtaosa omistaa yhden yrityksen osakkeita. Vain 1 % omistajista omistaa osuuksia kymmenessä tai useammassa yrityksessä. Näiden sarjaomistajien keskimääräinen yritysvarallisuus on 7 miljoonaa euroa. ”Monet näistä sarjaomistajista ovat menestyneitä yrittäjiä, jotka ovat sijoittaneet myös muihin yrityksiin bisnesenkeleinä. Heille on kertynyt varallisuuden lisäksi omistajaosaamista ja heillä on siksi määräänsä isompi vaikutus Suomen talouteen”, Knüpfer huomauttaa. 

Henkilöomisteisten yritysten omistajat ovat todennäköisemmin miehiä ja keski-ikäisiä

Miehet edustavat 73 % henkilöomisteisten yritysten omistajista, ja he omistavat 77 % yritysvarallisuudesta. 40–64-vuotiaat ovat yleisin ikäryhmä omistajien joukossa. Tämä ikäryhmä vastaa 31 % väestöstä, mutta 60 % omistajista ja 64 % yritysvarallisuudesta. 65 vuotta täyttäneet muodostavat 23 % väestöstä, mutta vain 13 % omistajista ja 19 % yritysvarallisuudesta. ”Tämän ikäryhmän harvinaisuus omistajien keskuudessa johtunee omistetun yrityksen myynnistä tai lopettamisesta eläkkeelle siirryttäessä ja sukupolvenvaihdoksista perheyrityksissä”, Knüpfer sanoo.

Maantieteellisesti omistajat jakautuvat epätasaisesti. Ahvenanmaalla, pääkaupunkiseudulla, Pohjanmaalla ja Varsinais-Suomessa on enemmän yritysvarallisuutta kuin niiden väestömäärä antaa olettaa. Kolmenkymmenen suurimman kunnan joukossa Helsinki, Espoo, Joensuu, Nurmijärvi, Vaasa ja Salo ylittävät väestöosuutensa yritysvarallisuudessa. Yritysvarallisuuden määrä jää selvästi väestöosuutta pienemmäksi Kymenlaaksossa, Etelä-Karjalassa, Keski-Suomessa ja Pohjois-Savossa sekä Kotkassa, Kouvolassa, Hämeenlinnassa ja Vantaalla. Keskimääräinen omistaja on varakkain Helsingissä, Joensuussa, Vaasassa ja Turussa.

Yritysvarallisuus jakautuu epätasaisesti omistajien kesken 

Yritysvarallisuuden osalta varakkaimpaan prosenttiin kuuluu 1 700 omistajaa, jotka hallitsevat lähes puolta kokonaisvarallisuudesta. Tämä osuus on pysynyt lähes muuttumattomana vuodesta 2006 lähtien.

Varakkaimman prosentin keskimääräinen varallisuus on 16 miljoonaa euroa. Miehet, ruotsinkieliset ja maisterin tutkinnon suorittaneet ovat tässä ryhmässä yliedustettuina. Kolme neljästä on miehiä, yksi seitsemästä puhuu äidinkielenään ruotsia ja maisterin tutkinto löytyy joka kolmannelta.

Yhdellä kahdestakymmenestä omistajasta on vähintään miljoona euroa yritysvarallisuutta, kun taas vähintään 10 miljoonaa euroa omistavien osuus on vain 0,4 %. Yritysvarallisuuden mukaan laskettuna Suomessa oli 8 500 miljonääriä vuonna 2022, kun heitä oli vuonna 2006 vain 3 400. ”On hienoa, että Suomeen on syntynyt uusia menestyviä omistajia. Tämä kasvu heijastaa olemassa olevien yritysten arvon kasvua, uusien erittäin hyvin menestyneiden yritysten perustamisia ja sukupolvenvaihdoksia isoissa perheyrityksissä”, Knüpfer sanoo.

Omistajakunnassa on huomattavaa vaihtuvuutta

Joka vuosi joka kymmenes omistajista lopettaa. Tilalle tulee hieman tätä määrää enemmän omistajia, joten nettomääräisesti omistajien määrä kasvaa vuosittain noin yhdellä prosentilla. Vuosien 2006–2022 välisenä aikana alkuperäisestä omistajakunnasta pysyi omistajana vain joka kolmas. Varakkaimmassa prosentissa kaksi kolmesta omistajasta säilyi omistajana. Omistajan asema yritysvarallisuuden jakaumassa muuttuu ajan saatossa vähän. Vuoden 2006 varallisuusasema ennustaa vahvasti vuoden 2022 asemaa. 

”Omistajien vaihtuvuus on luonnollinen osa dynaamista markkinataloutta. Samalla on kuitenkin mahdollista, että jotkin yritykset lopettavat ennenaikaisesti tarvittavan rahoituksen tai omistajaosaamisen puutteen takia. Valtiovallan tulisikin kiinnittää huomiota pääomamarkkinoiden kehittämiseen ja omistajaosaamisen parantamiseen. Omistajanvaihdosten tukeminen luopumistilanteissa ja perheyritysten sukupolvenvaihdoksissa olisi myös tärkeää”, Knüpfer toteaa.

 Tutustu tutkimukseen tarkemmin 

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.