911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Matti Lehti -professuuri perustettu kunnioittamaan emerituskansleri Lehden elämäntyötä

Aalto perusti professuurin huomioidakseen Liikesivistysrahaston tuen Kauppakorkeakoulun tieteellisen tutkimustyön edistämiseen.

Kauppakorkeakoulun tieto- ja palvelutalouden laitoksen professuuri on nimetty Matti Lehti -professuuriksi. Professuurin ala on liiketaloustieteellinen päätöksenteko.

KTT, emerituskansleri Matti Lehti (s. 1947) toimi Helsingin kauppakorkeakoulun kanslerina vuosina 2005–2009. Tätä ennen hän oli TietoEnator Oyj:n toimitusjohtaja vuosina 1989–2005 ja sen jälkeen yhtiön hallituksen puheenjohtaja toukokuuhun 2008 asti.

Nimikkoprofessuurilla kunnioitetaan Matti Lehden työtä vaikuttajana suomalaisen yhteiskunnan rakentamisessa ja Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun kehittämisessä. Lehti oli keskeisessä roolissa vaikuttamassa Aalto-yliopiston perustamiseen.

Aalto-yliopisto perusti professuurin huomioidakseen paitsi Lehden elämäntyön, myös hänelle tärkeän Liikesivistysrahaston tuen Kauppakorkeakoulun tieteellisen tutkimustyön edistämiseen. Liikesivistysrahaston tuki taloudellisen sivistyksen edistämisessä on jatkunut jo lähes 100 vuotta (1919–) suomalaisen yhteiskunnan hyväksi.

Matti Lehti toimi Liikesivistysrahaston hallituksen puheenjohtajana 2000–2012 ja työvaliokunnassa 1997–2012. Lehti on nykyään Liikesivistysrahaston hallituksessa, jossa on vaikuttanut vuodesta 1994.

Toukokuun alussa professuurissa aloittaa apulaisprofessori Eeva Vilkkumaa. Vilkkumaa on keskittynyt tutkimuksessaan matemaattisten mallien kehittämiseen päätöksenteon ja resurssien allokoinnin tueksi. Erityisesti hän on tarkastellut epävarmuuksien mallintamista, ryhmäpäätöksentekoa sekä monivaiheisia päätösprosesseja.

Vilkkumaa siirtyy Kauppakorkeakouluun Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulusta matematiikan ja systeemianalyysin laitokselta, jossa hän toimii tutkijatohtorina.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Liting Aalto
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.