911

Uutiset

Maija Savolaisen valokuvat uusintavat purjehduskuvastoa

Valokuvaaja Maija Savolaisen kuvat kertovat feministisestä purjehduskulttuurista. Hän haluaa haastaa purjehtimisen yleistä kuvastoa – ja tuoda esiin huolen Itämeren ympäristötilasta.
Neljä henkilöä kerääntyy vihreän järven rannalle, osittain lehvästön peitossa, tutkien jotain vedessä.
Kuva: Maija Annikki Savolainen

Kuvissa nuoret purjehtijanaiset lähtevät satamasta, reivaavat purjeita ja selviytyvät karuissakin sääolosuhteissa. Niistä välittyy yhdessäoloa, ystävyyttä ja hauskanpitoa. Niistä puuttuu perinteisten miesvaltaisten purjehduskuvien ylellisyys, teknologinen suuntautuminen ja kilpailuhenkisyys.

Tohtoritutkija, valokuvaaja Maija Annikki Savolainen uskoo, että valokuvilla on valtava potentiaali uusien yhteisöjen, kulttuurien ja tulevaisuuksien luomisessa.

Hän työstää parhaillaan väitöskirjaa Aalto-yliopiston taiteen ja median laitokselle, johon hän on kuvannut nuoria naisia veneilyn parissa. Savolainen haluaa haastaa yleisen kuvan purjehtimisesta – se ei ole pelkästään yksilö- ja etenkin mieskeskeinen kilpalaji arvosponsoreineen, kuten median tarjoamassa kuvastossa yleisesti nähdään.

Kaksi lasta istuu veneessä, toinen vihreässä paidassa ja mustissa shortseissa, toinen sinisessä paidassa ja farkkushortseissa.
Kuva: Maija Savolainen

Väitöstutkimuksessa ei ole kuitenkaan kyse vain monimuotoisuudesta ja edustuksesta. Se on myös taiteellinen tutkimus Itämeren ympäristökatastrofista, kuten sinilevän vuotuisista massaesiintymistä.

Savolainen on seurannut meripartiolaisia ja sitä, kuinka purjehtijat ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa luonnon – ja vahingoittuneen ekosysteemin kanssa. Kanssaelon mahdollistajana on vastavuoroisuus sekä yhteinen kieli – fytografia – purjehtivien naisten ja sinilevän välillä.

Väitöskirjan ensimmäinen taiteellinen osa on tehty yhteistyössä graafisen muotoilijan Päivi Helanderin kanssa. ۳ٱ𾱲ٲöstä on syntynyt saaristomerelle sijoittuva utopistinen tarina Phytopia, joka kertoo naisten purjehduskulttuurista ja vallitsevasta sinileväongelmasta. Teoskokonaisuudessa Helander on kehittänyt visuaalisen ”aakkoston” sinileväbakteerien muodostelmista ja käsittelee levää kielijärjestelmänä.

äٳٱ:

Maija Annikki Savolainen & Päivi Helander: Phytopia 8.8.–7.9.2025
Valokuvakeskus Peri ry, Vanha Suurtori 5, Turku
Aukioloajat: ke–pe 12–18, la–su 12–16

Lauantaina 6.9 klo 14.00-15.00 näyttelytilassa järjestetään keskustelutilaisuus Naisten purjehduskulttuuri ja ympäristökatastrofin estetiikka

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.