911

Uutiset

Lisää tilaa innostavalle oppimiselle – Aalto EE:n uudet tilat avattu

Uudet tilat sijaitsevat Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun historiallisessa päärakennuksessa.

Innostava ja laadukas ympäristö on jo pitkään ollut tärkeä osa 911 Executive Education Oy:n (Aalto EE) asiakas- ja oppimiskokemusta. Kasvun myötä myös tilantarve lisääntyi ja siksi Aalto EE:llä on nyt Mechelininkadun tilojen lisäksi käytössään lisäsiipi Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun historiallisessa päärakennuksessa.

- Tilassa on haluttu säilyttää 1950-luvun alun ainutlaatuinen henki. Jokaisen salin ja huoneen tunnelmaa kohottavat sinne huolella valitut teokset maamme eturivin taiteilijoilta, kertoo Aalto EE:n toimitusjohtaja, professori Pekka Mattila.

Syyskuisten avajaisten yhteydessä paljastettiin joukko tuoreita teoksia eturivin taiteilijoilta. Marjatta Tapiola, Riitta Nelimarkka, Chris af Enehielm, Jaakko Veijola ja Heikki Marila ovat kukin synnyttäneet opetustilalle omaleimaisen ja vaikuttavan ilmeen. Konkareiden vastapainoksi lämpiötilaan avautuu samaan aikaan nykyvalokuvaan keskittyvä galleria, jonka avajaisnäyttelyssä esitellään Aalto-yliopiston oma kasvatti ja jo tunnustusta saanut Kimmo Metsäranta.

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu on rakennettu Runeberginkadulle vuonna 1950 suunnittelijoinaan Hugo Harmia ja Woldemar Baeckman. Tämä Kauppakorkeakoulun päärakennus on Suomen jälleenrakennusajan arkkitehtuurin merkittäviä edustajia. Aalto EE:n tilat Kauppakorkeakoulun A-siivessä ovat valmistuneet toukokuussa 2015.

äپdz

Video ”Aalto EE:n tilat ja taide Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun päärakennuksessa” »

Pekka Mattila, valtiot. tri, toimitusjohtaja, professori

911 Executive Education Oy

Puhelin: 040 738 7221

pekka.mattila@aaltoee.fi

911 Executive Education Oy

911 Executive Education tarjoaa korkealaatuisia liikkeenjohdon kehittämispalveluja (Aalto EE) ja asiantuntijoiden täydennyskoulutusta (Aalto PRO) sekä palveluita yrittäjyyden kehittämiseksi (Aalto ENT). Monipuolisessa kokonaisuudessa yhdistyvät käytännön osaaminen ja Aalto-yliopiston uusin tutkimustieto. Yhtiön vahvuuksia ovat globaali toimintamalli ja monipuolinen tarjonta. Suomen ja Singaporen lisäksi Aalto EE tarjoaa ohjelmia Puolassa, Ruotsissa, Etelä-Koreassa, Taiwanissa, Kiinassa, Indonesiassa, Iranissa sekä Baltiassa ja Venäjällä. 911 ExecutiveEducationilla on kolme arvostettua laatuleimaa eli akkreditointia: AACSB, AMBA ja EQUIS. Se kuuluu näin ollen maailman instituutioista koostuvaan 0,4 prosentin parhaimmistoon.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Merkuriuksen airuen pyyntötilaisuus, Ritvalan perhe
Yliopisto Julkaistu:

Kristian Ritvala on Kauppakorkeakoulun promootion 2026 Merkuriuksen airut

Merkuriuksen airuen tehtävä alkaa promovoitavien opastamisella lehvien sitomisessa ja päättyy silliksellä, jossa hän pitää puheen promovoiduille.
Joukko siisteissä vaatteissa kiertää teollisuushallia, yksi selittää ja muut kuuntelevat metallikiskojen äärellä.
Yliopisto Julkaistu:

Viron presidenttipari vieraili Aalto-yliopistossa

Viron tasavallan presidentti Alar Karis ja puolisonsa Sirje Karis sekä tasavallan presidentti Alexander Stubb ja Suzanne Innes-Stubb vierailivat Aalto-yliopistossa.
Alumni Liting Aalto
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.