911

Uutiset

Laskentatoimen maisteriopiskelijat työstivät Fiskarsin sijoitustarinaa

Opiskelijoiden työllä voi olla todellinen vaikutus yrityksen ja sen liiketoiminta-alueiden kokonaisarvoon ja tulokseen tulevaisuudessa.
Laskentatoimen Capstone-kurssin yksi opiskelijaryhmä ja vastuuprofessorit
Apulaisprofessori Jukka Sihvonen (vas.), opiskelijat Valtteri Trög, Arthur Alén, An Nguyen, Elias Autio, professori Jari Huikku ja Fiskarsin talousjohtaja (CFO) Jussi Siitonen. Kuva: Aalto-yliopisto / Roope Kiviranta

Laskentatoimen Capstone-kurssi kuuluu maisteritason laskentatoimen pääaineopiskelijoiden opinto-ohjelmaan. Opiskelijat suorittavat kurssin yleensä viidentenä eli viimeisenä opiskeluvuotenaan. Tällä liikkeenjohdon konsultointikurssilla opiskelijat pääsevät soveltamaan opintojensa aikana karttuneita analyyttisiä taitojaan ja liiketoimintaosaamistaan sekä myös kehittämään esiintymistaitojaan. 

Capstone-kurssin keskeisin osa on autenttisen liiketoimintaprojektin työstäminen organisaatioille. Tällä kertaa Fiskars Group Oyj oli yksi mukaan lähteneistä yrityksistä. Fiskars on globaali yhtiö, jonka designvetoisia brändituotteita löytyy monien kodeista ja puutarhoista. Konsernilla on kaksi liiketoiminta-aluetta, Vita ja Fiskars.

Fiskarsin projektiryhmään kuuluivat laskentatoimen maisteriopiskelijat Arthur Alén, Elias Autio, Noora Kapanen, An Nguyen ja Valtteri Trög. Fiskarsilta projektiin osallistuivat talousjohtaja (CFO) Jussi Siitonen ja sijoittajasuhdepäällikkö Noora Huttula. Kurssin opetuksesta vastasivat professori, laitosjohtaja Jari Huikku ja apulaisprofessori Jukka Sihvonen, molemmat Kauppakorkeakoulun laskentatoimen ja yritysjuridiikan laitokselta. Projekti alkoi syyskuun alussa ja päättyi loppuesitykseen konsernijohdolle Fiskarsin pääkonttorilla Espoon Keilaniemessä marraskuussa 2025.

Haastava ja erittäin mielenkiintoinen toimeksianto

Opiskelijaryhmä sai tehtävän, joka koski konsernin sijoitustarinaa (equity story) Fiskars- ja Vita-liiketoiminta-alueiden erottamisen jälkeen. Sijoitustarina on yhtiön sijoittajille suunnattu perusteltu tarina siitä, miksi osake on houkutteleva sijoitus. Siinä yhdistyvät numerot ja narratiivi.

“Tehtävä oli meille mielenkiintoinen, koska ymmärsimme heti, että työllämme voi olla todellinen vaikutus Fiskars-konsernin ja sen liiketoiminta-alueiden kokonaisarvoon ja tulokseen tulevaisuudessa. Päätimme ensin, minkälaista sijoitustarinaa ehdotamme kummallekin liiketoiminta-alueelle, ja toiseksi, mitä KPI-mittareita, taloudellisia tavoitteita ja benchmarkeja ehdotamme niille tukemaan konsernin sijoitustarinaa. Molempien liiketoiminta-alueiden kasvumahdollisuksien, brändien vahvuuksien ja investointitarpeiden selvittäminen kuului toimeksiantoon.

“۳ٱ𾱲ٲö Fiskarsin kanssa oli miellyttävää, sillä yrityksen edustajat olivat erittäin sitoutuneita ja antoivat meille tukensa koko projektin ajan. Uuden sijoitustarinan analysointi ajankohtana, jolloin Fiskars on siirtymässä uuteen liiketoimintavaiheeseen, ja pitkän aikavälin, tulevaisuuteen suuntautunut näkemys yrityksestä tekivät tehtävästä erityisen palkitsevan. Pääsimme hyödyntämään ryhmämme erilaisia vahvuuksia ja kehittämään edelleen analyyttisiä ja viestintä- ja projektinhallintataitojamme”, kertoo opiskelija Valtteri Trög.

Myös Fiskarsin talousjohtaja Jussi Siitonen on erittäin tyytyväinen projektiin. “Opiskelijat työskentelivät hyvin ammattimaisesti ja itseohjautuvasti, ja valmis työ ylitti odotuksemme. Raportti sisälsi sellaisiakin näkökulmia, joita emme itse olleet ajatelleet.” 

Useita erinomaisia projektitöitä

Syksyllä 2025 Capstone-ryhmiä oli kahdeksan, jotka kaikki tekivät erittäin laadukasta työtä. Kurssia on tarjottu jo 11 vuoden ajan ja toistaiseksi kurssilla on tehty 175 projektityötä.

”Fiskarsille tehty toimeksianto oli Capstone-kurssin paras. Toiseksi parhaaksi syksyn 2025 projektityöksi arvioitiin CSR Reporting Framework Analysis, jonka opiskelijaryhmään kuuluivat Ellen Eskelinen, Marikki Viljasaari, Ilona Matioukhov, Ebadoullah Khalily ja Konsta Weckman. Muita toimeksiantoja, joita opiskelijat työstivät, olivat esimerkiksi Strategic repositioning of an acquired company, Utilizing AI in the Record-to-Report process, Analysing company’s strategic options for expanding its business in Japan, Finding a new partner for outsourced finance functions, Analysing IFRS 18 implementation ja Overhauling organization’s EU reporting process”, Jari Huikku kertoo.

äپٴDz

Laskentatoimen ja yritysjuridiikan laitos

Laskentatoimen ja yritysjuridiikan laitos on yksi Pohjoismaiden johtavista tutkimuslaitoksista.

Lue lisää
Picture of Department of Accounting
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Liting Aalto
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.