911

Uutiset

Läpimurto fotoniikassa: dataa siirtävä valosignaali sai lisävoimaa nanokoon vahvistimesta

Aalto-yliopiston tutkijat onnistuivat parantamaan merkittävästi datan etenemistä mikrosirun sisällä yhdessä Université Paris-Sud-yliopiston tutkijoiden kanssa.
John Rönn Micronova
Tutkimuksessa hyödynnettiin Micronovan huippuluokan puhdastiloja. Kuvassa tohtorikoulutettava John Rönn. Kuva: Antti Matikainen

Datansiirto valolla on energiatehokkaampaa ja nopeampaa kuin sähköllä. Valosignaalin nopea vaimeneminen mikrosirun sisällä on kuitenkin estänyt valon käyttöä informaatiosignaalin lähteenä.

Nyt Aalto-yliopiston tutkijat ovat kehittäneet yhteistyössä ranskalaisen Université Paris-Sud-yliopiston tutkijoiden kanssa nanokoon vahvistimen, jonka avulla mikrosirun sisällä kulkeva valosignaali kulkee alusta loppuun saakka hyvin vahvana. Tuoreessa Nature Communications -tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessa tutkijat osoittivat, että signaalin häviötä voidaan pienentää merkittävästi, kun dataa siirretään mikrosirun sisällä esimerkiksi yhdestä prosessorista toiseen.

”Internetyhteyksissä jo käytössä oleva fotoniikka eli valonsiirto on siirtymässä myös mikropiirijärjestelmien käyttöön. Valo on sähköä energiatehokkaampi ja nopeampi tapa siirtää dataa. Informaation lisääntyminen myös pakottaa suorituskyvyn kasvattamiseen. Elektroniikan keinoin suorituskyvyn kasvattaminen alkaa olla erittäin hankalaa, mistä syystä fotoniikasta haetaan vastauksia”, tohtorikoulutettava John Rönn kertoo.

Apua atomikerroskasvatuksesta

Tutkijat onnistuivat läpimurrossaan käyttämällä suomalaista keksintöä: atomikerroskasvatusmenetelmää. Tutkijoiden mukaan menetelmä on ihanteellinen erilaisten mikropiirien prosessointiin, sillä se on jo tärkeä osa nykyisten mikroprosessoreiden valmistusta.

Atomikerroskasvatusmenetelmää on tähän mennessä käytetty lähinnä elektroniikan sovelluksiin. Nyt julkaistu tutkimus kuitenkin osoittaa, että sovelluskohteita on myös fotoniikassa. Fotoniikan kehittymisessä on tärkeää, että uudet komponentit toimivat myös sähkön kanssa, eli elektroniikassa.

”Pii-alkuaine on elektroniikan keskeinen materiaali, ja siksi se on mukana myös valovahvistimessa yhdessä erbium-alkuaineen kanssa” Rönn kertoo.

”Nykyisiä yhdistelmäpuolijohteita, joita käytetään esimerkiksi LED-teknologiassa, voidaan myös käyttää tehokkaasti valon vahvistamiseen. Suurin osa yhdistelmäpuolijohteista ei kuitenkaan ole yhteensopivia piin kanssa, mikä on ongelma massatuotannon kannalta.”

Tutkimus osoitti, että valosignaalia voidaan todennäköisesti vahvistaa kaikenlaisissa rakenteissa eikä mikrosirun rakenteen tarvitse olla tietynlainen. Tulosten perusteella atomikerroskasvatusmenetelmä osoittautui erittäin lupaavaksi mikrosirussa tapahtuvien prosessien kehittämiseen.

”Kansainvälinen yhteistyömme tuotti läpimurron yhden komponentin eli nanokoon vahvistimen kanssa, ja saavuttamamme vahvistus oli todella merkittävä. Tulevaisuudessa komponentteja tarvitaan kuitenkin lisää, jotta valo voi täysin korvata sähkön datansiirtojärjestelmissä. Ensimmäiset sovellusmahdollisuudet ovat nanolasereissa, sekä datan lähettämisessä että vahvistamisessa”, professori Zhipei Sun sanoo.

Artikkeli julkaistiin äskettäin Nature Communications-lehdessä.
 (nature.com)

äپٴᲹ:

tohtorikoulutettava John Rönn
Aalto-yliopisto, elektroniikan ja nanotekniikan laitos
john.ronn@aalto.fi

professori Zhipei Sun
Aalto-yliopisto, elektroniikan ja nanotekniikan laitos
puh. 050 430 2820
zhipei.sun@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.