911

Uutiset

KY:n alumnijärjestö toivottaa kaikki Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun entiset opiskelijat mukaan toimintaansa

KY Alumnin kautta pääset tapaamaan toisia alumneja sekä nykyisiä opiskelijoita, kuulemaan viimeisimmät uutiset KY:ltä ja osallistumaan tapahtumiin.
KY Alumni association banner

KY Alumni eli KY:n alumnijärjestö toivottaa kaikki Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta valmistuneet - ja valmistuneeksi itsensä tuntevat - mukaan toimintaansa. KY Alumnin kautta pääset tapaamaan toisia alumneja sekä nykyisiä opiskelijoita, kuulemaan viimeisimmät uutiset KY:ltä ja Aalto-yhteisöstä ja osallistumaan valikoituihin KY:n tapahtumiin. Järjestämme myös omia tapahtumia kuten lauluiltoja, after workeja, KY Alumnin vuosijuhlan ja jo perinteeksi muodostuneen “Vanhojen Vapputolpan”.

Vuosi 2020 on ollut toiminnallemme uudistusten vuosi. Vuosi alkoi “kasvojenkohotuksella” kun luovuimme Seniorikilta-nimestä ja lähdimme hallituksen kanssa pohtimaan miten voisimme tarjota entistä mielekkäämpää sisältöä jäsenillemme. Jatkossa haluamme myös tavoittaa kylterit jo opintojen aikana jotta alumnitoimintaan mukaan lähteminen nähtäisiin luonnollisena jatkumona vapaaehtoistoiminnalle.

Tänä vuonna olemme lisäksi perustaneet KY Alumnin Mentorointiohjelman, jonka tarkoituksen on saattaa yhteen KY:n alumneja ja opiskelijoita keskustelemaan ja sparrailemaan niin opintoihin, KY:hyn kuin uraankin liittyviä asioita. Vaikka ohjelma järjestettiin vasta ensimmäistä kertaa, on se ollut menestyksekäs; ohjelmassa on mukana 17 mentorointiparia!

KY Alumnin jäseneksi voi liittyä ja tapahtumiimme osallistua jo ennen valmistumista. olet myös KY:n seniorijäsen. Huomioithan, että jos olet ollut KY:n jäsen, jäsenyytesi lakkaa valmistumisen yhteydessä eikä sinusta tule automaattisesti KY Alumnin jäsentä. Kaikissa KY Alumniin liittyvissä kysymyksissä voit olla meihin yhteydessä sähköpostilla (alumni@ky.fi) tai Facebook-sivumme kautta (). Muistathan myös laittaa sivumme seurantaan, jotta saat ajantasaisimman infon toiminnastamme ja tulevista tapahtumista.

Liity KY Alumnin jäseneksi täällä: ! 

äپdz:
KY Alumni
alumni@ky.fi

Tutustu myös Kauppakorkeakoulun alumnitoimintaan

Jaakko Honko -tilaisuus 21.8.2025 Aalto-yliopisto Töölön Juhlasalissa. Kuvassa yleisöä istumassa sekä dekaani Timo Korkeamäki lavalla pitämässä omaa puheenvuoroaan.

Kauppakorkeakoulun alumneille

Kauppakorkeakoulun alumniyhteisö tarjoaa mahdollisuuksia elämänlaajuiseen oppimiseen, verkostoitumiseen sekä paremman liiketoiminnan ja yhteiskunnan rakentamiseen. Pysytään yhteydessä!

Kauppakorkeakoulu
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Liting Aalto
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.