911

Uutiset

Kunniapalkinto Matti Alahuhdalle

Euroopan Kansainvälisen Liiketoiminnan Akatemia palkitsi Alahuhdan muun muassa työstään akateemisten yhteisöjen hyväksi.
Matti Alahuhta sai palkintonsa Wienissä.

Euroopan Kansainvälisen Liiketoiminnan Akatemia (EIBA) on myöntänyt korkeimman, vuosittain yhdelle henkilölle annettavan kunniapalkintonsa, Distinguished Honorary EIBA Fellow of the Year, Matti Alahuhdalle.

Palkinto myönnettiin hänen ansioistaan kolmella alueella. Palkinto tuli hänen työstään yritysjohtajana globaaleissa yrityksissä Koneella ja Nokiassa sekä merkittävien globaalien yritysten hallituksissa. Palkinto myönnettiin myös hänen panoksestaan kansainvälisen liiketoiminnan tutkimuksessa, esimerkkinä tästä hänen globaaleja haastajayrityksiä koskeva väitöskirjansa. Palkinto tuli lisäksi hänen puheenjohtajakausistaan Aalto-yliopistossa ja maailman johtaviin kuuluvassa bisneskoulussa IMD:ssä Sveitsissä sekä hänen toimimisestaan järjestöissä kansainvälisen liiketoiminnan edistämiseksi.

”Yleensä palkinto myönnetään ansioista jollakin näistä kolmesta sektorista, mutta Alahuhta on ansioitunut näillä kaikilla ja vieläpä erityisen merkittävästi kahdella ensimmäisellä sektorilla. Alahuhdalla on kyky yhdistää asioiden ja ihmisten johtaminen. Hän on sekä manageri että liideri, mikä on juuri globaalissa liiketoiminnassa merkittävä vahvuus”, Akatemian Fellows-järjestön presidentti, professori John Cantwell totesi palkintoseremoniassa Wienissä.

EIBA on perustettu vuonna 1974 ja siihen kuuluu noin 650 jäsentä etupäässä Euroopasta, mutta myös kaikilta muilta mantereilta. Jäsenistö koostuu kansainvälisen liiketoiminnan johtavista professoreista ja tutkijoista.

äپٴᲹ:
EIBA Fellow, professori Reijo Luostarinen
rkluostarinen@hotmail.com
puh. 0500 488 030

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Liting Aalto
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.