Koodiaapinen-MOOC palkittiin yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta
Vuoden 2016 parasta digitaalista oppimisratkaisua etsineen eEemeli-kilpailun tulokset julkistettiin 14. huhtikuuta ITK2016-konferenssissa Hämeenlinnassa.
Kilpailun voiton vei Qridi Oy:n päätelaiteriippumaton digitaalinen arviointityökalu. Tänä vuonna tuomaristo päätti kuitenkin jakaa pääpalkinnon lisäksi kunniamaininnan yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta IT-kouluttajat ry:n Koodiaapinen-MOOCille, jonka järjestämisessä myös Aalto-yliopiston median laitos on ollut aktiivisesti mukana.
Tuomariston mukaan talkoovoimin käynnistetyn massiivisen avoimen verkkokurssin yhteiskunnallinen vaikuttavuus ja kustannustehokkuus ovat omaa luokkaansa. Verkkokurssi on tarjonnut uuden opetussuunnitelman mukaista täydennyskoulutusta ohjelmoinnista jo tuhansille peruskoulun opettajille. Raati toivoo toteutuksen toimivan innostavana esimerkkinä muillekin yhdessätekemisen, vertaisoppimisen ja avoimen jakamisen voimasta.
eEemeli-kilpailu järjestettiin tänä vuonna jo 15. kerran.
Lue lisää (eoppimiskeskus.fi)
Lue myös: (aalto.fi)
Lue lisää uutisia
Tanja Kallio on saanut Magnus Ehrnroothin säätiön kemian palkinnon
Tanja Kallio on saanut Magnus Ehrnroothin säätiön kemian palkinnon
Yasmin Najjarin lyhytelokuva TJ28 on valittu Cannesin La Cinef -sarjaan
Aalto-yliopistolla on toista vuotta perättäin lyhytelokuva Cannesin opiskelijaelokuvasarjassa.
Professori Johannes M. Arend Aallon akustiikan laboratoriosta sai Lothar-Cremer-palkinnon
Professori Johannes M. Arend palkittiin innovatiivisesta ja uraauurtavasta työstään binauraalisen teknologian ja virtuaaliakustiikan aloilla.