Kävelyn turvallisuus ja terveellisyys: Teoriaperustainen kansainvälinen vertailututkimus
Arvoisa Helsingin metropolialueen asukas,
Tervetuloa vastaamaan tähän kansainväliseen vertailututkimukseen, joka pyrkii tarkastelemaan kävelyyn ja teiden ylittämiseen liittyviä riskejä tilanteissa, joissa kävelijä käyttää matkapuhelinta tai on alkoholin vaikutuksen alaisena. Tutkimuksessa pyritään myös tarkastelemaan kävelijöiden kokemuksia ilmansaasteista vilkkaasti liikennöityjen autoteiden läheisyydessä. Kyselyyn ovat tervetulleita vastaamaan kaikki yli 18-vuotiaat Helsingin metropolialueen asukkaat.
Tutkimus on osa Queenslandin teknillisen yliopiston tutkimushanketta, jota johtaa tutkija Oscar Oviedo. Tutkijatohtorit Samira Ramezani ja Tiina E. Laatikainen Aalto yliopistosta ovat tutkimushankkeen suomalaisia partnereita.
Kyselyyn vastaaminen on täysin vapaaehtoista. Kyselyyn vastaaminen tapahtuu anonyymisti, eikä yksittäistä vastaajaa voida tunnistaa vastauksista. Kyselyyn pääset . Kyselyn etusivulla on tarkemmin tietoa tutkimushankkeesta. Osallistuminen kestää noin 20 minuuttia.
Kiitämme kaikkia osallistujia arvokkaan tutkimustiedon tuottamisesta jo näin etukäteen!
Mikäli sinulla herää jotain kysyttävää tutkimukseen tai kyselyyn liittyen, olethan yhteydessä meihin:
Oscar Oviedo Trespalacios oscar.oviedotrespalacios@qut.edu.au
Samira Ramezani samira.ramezani@aalto.fi
Tiina Laatikainen tiina.laatikainen@aalto.fi
Ystävällisin terveisin,
Samira Ramezani ja Tiina E. Laatikainen
Lue lisää uutisia
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle
Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä
Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.