911

Uutiset

Kauppakorkeakoulun maisteriohjelman sijoitus nousi Financial Timesin rankingissa

Maisteriohjelma sijoittui Financial Timesin rankingissa sijalle 51.
Vuosittain tehtävä FT-ranking mittaa muun muassa kauppakorkeakouluista valmistuneiden ura- ja palkkakehitystä.

Sijoitus nousi viime vuodesta kolme pykälää. Maailmassa on noin 14 000 kauppakorkeakoulua, joista Financial Timesin rankingissa on arvioitavana vain 90 parasta maisteriohjelmaa.

Vuosittain tehtävä ranking mittaa muun muassa kauppakorkeakouluista valmistuneiden ura- ja palkkakehitystä, osallistujien henkilökohtaisten tavoitteiden saavuttamista ja ohjelmien kansainvälisyyttä. Ranking perustuu opiskelijoiden antamaan arvioon ja tietoihin sekä koulujen tuottamaan tilastoaineistoon. Rankingiin vastaavat kolme vuotta aiemmin ohjelmasta valmistuneet maisterit.

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun alumnit arvioivat maisteriohjelman hyväksi saavutettujen tavoitteiden osalta. Kauppakorkeakoulun sijoitusta nostavat myös opiskelijoiden kansainväliset kokemukset opintojen aikana. Erityisen positiivista tänä vuonna oli alumnien palkkakehitys.

”Olen iloinen, että kansainvälistä kokemusta arvostetaan, koska olemme panostaneet siihen. Tarjoamme opiskelijoillemme kansainvälistä työkokemusta osana opiskeluja sekä kansainvälisiä opiskelijavaihtopaikkoja yli 150 huippuyliopistossa 43 eri maassa. Hienoa on myös, että pystyimme nostamaan sijoitustamme, vaikka mukana oli 10 uutta ohjelmaa", Kauppakorkeakoulun dekaani Ingmar Björkman sanoo. 

FT-rankingin kaksi parasta korkeakoulua olivat sveitsiläinen University of St Gallen ja ranskalainen HEC Paris.

Financial Times Master’s in Management -ranking 2016 julkaistiin 12.9.2016.

äپٴᲹ:
Ingmar Björkman
dekaani
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
p. 040 704 0291
Ingmar.bjorkman@aalto.fi

Kristiina Mäkelä
varadekaani
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
p. 040 559 3454
Kristiina.makela@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Hands-on work in the research tunnel underneath Otaniemi
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Kesäkurssi Italiassa: maanalaisen liikenneinfrastruktuurin turvallisuus

Hae mukaan kansainväliseen kesäkouluun viimeistään 30.5.
Opiskelijaorkesteri esiintyy portailla, kun joukko opiskelijoita värikkäissä haalareissa ja valkoisissa lakissa katsoo.
Kampus, Opinnot Julkaistu:
""
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Take a Break! -virkistävät taukohetket kampuksella vielä toukokuun ajan!

Hyödynnä Take a Break! kampuksella vielä toukokuun ajan!