911

Uutiset

Kansainvälinen Clay Pit -työpaja ensimmäistä kertaa Aalto-yliopistossa

Eurooppalaisen yhteistyön tuloksena syntynyt kokeellinen työpaja liittyy uuden Contemporary Design -maisteriohjelman lanseeraukseen.
the_clay_pit_partisipants_reflecting_on_their_experiences_of_the_workshop_fi_fi.jpg

Vuorovaikutteinen Clay Pit -työpaja järjestettiin kuvanveistopajassa lumisella Otaniemen kampuksella viidentoista hengen vierasryhmälle. Ryhmä koostui saksalaisen Hochschule für Gestaltung Offenbach -korkeakoulun opiskelijoista sekä opetushenkilökunnan edustajista. Työpaja on osittain kehitetty Aalto ARTS:issa ja se järjestettiin ensimmäistä kertaa Aalto-yliopistossa viime tiistaina 13. helmikuuta.

“Osallistujat nauttivat mahdollisuudesta heittäytyä kokeilevaan prosessiin materiaalin kanssa ilman, että heidän täytyi ajatella lopputuloksen toteutuskelpoisuutta. He pääsivät tutkimaan materiaalia sen eri muutosvaiheissa ja työstämään sitä käyttäen ylisuuria työkaluja sekä erilaisia tiloja ja pintoja”, kertoo tutkimusapulainen Minerva Juolahti Muotoilun laitokselta.

Työpajan päämääränä oli leikin kautta tarkastella ja oppia materiaalin erilaisia laatuja sekä niiden käyttömahdollisuuksia. Oleellista on myös se, miten osallistujat kokevat kosketuksen materiaaliin. Työpajan kautta kerätään tietoa, jota käytetään Clay Pit -konseptin kehittämiseen. Ensimmäinen työpajaa käsittelevä artikkeli esitetään Restating Clay -konferenssissa Center of Ceramics Art (CoCA) -keskusksessa York Art Gallery:ssä Britanniassa maaliskuussa 2018. Clay Pit -työpaja on myös ehdolla Englannin taideneuvoston Best Family Event award -palkinnon saajaksi.

Clay Pit -työpaja järjestettiin ensimmäistä kertaa syksyllä 2017 Stoke-on-Trentissä osana British Ceramics Biennial (BCB) -festivaalia, jonka aikana se keräsi yli 4 000 vierailijaa. Työpaja on syntynyt BCB:n yhteisö- ja osallistumisohjelman johtaja Dena Bagin sekä Aalto ARTS:in Empirica-tutkimusryhmän tohtorikoulutettava Priska Falinin yhteistyön tuloksena.

Uusi Contemporary Design -maisteriohjelma

Hochschule für Gestaltung Offenbach -korkeakoulun vierailua isännöi Aalto ARTS:in uusi Contemporary Design -maisteriohjelma. Ohjelma yhdistää analogista sekä digitaalista kokeellista muotoilua, ja sen ensimmäiset opiskelijat aloittavat syksyllä 2018.

Ryhmän kolmipäiväisen vierailun tarkoituksena oli ajatusten vaihto muotoilun opetuksen kokeellisista keinoista. Professori Maarit Mäkelä ja luennoitsija Anna van der Lei esittelivät vierailun aikana työtään sekä uuttaa maisteriohjelmaa. Professor Markus Holzbach Hochschule für Gestaltung Offenbach -korkeakoulusta esitelmöi omasta työstään visualisaation ja materiaalitutkimuksen opettajana. Clay Pit -työpaja tarjosi vieraille hienon mahdollisuuden työskennellä kokeellisessa keramiikkatyöpajassa, joka on osittain kehitetty Aallossa.

Clay Pit -työpaja on kehitetty osana eurooppalaista Ceramics and its Dimensions -projektia, joka on osittain rahoitettu EU:n Luova Eurooppa -ohjelman kautta. Aalto ARTS:in Muotoilun laitos on yksi projektin kumppaneista.

äپٴDz:

Tutkimusapulainen Minerva Juolahti, Aalto-yliopisto, Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, Puh. +358407700655, minerva.juolahti(at).

Tietoa Ceramics and its Dimensions -projektista: 

Aalto ARTS:in Contemporary Design -maisteriohjelma

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Hands-on work in the research tunnel underneath Otaniemi
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Kesäkurssi Italiassa: maanalaisen liikenneinfrastruktuurin turvallisuus

Hae mukaan kansainväliseen kesäkouluun viimeistään 30.5.
Opiskelijaorkesteri esiintyy portailla, kun joukko opiskelijoita värikkäissä haalareissa ja valkoisissa lakissa katsoo.
Kampus, Opinnot Julkaistu:
""
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Take a Break! -virkistävät taukohetket kampuksella vielä toukokuun ajan!

Hyödynnä Take a Break! kampuksella vielä toukokuun ajan!