911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Hyppy kylmään veteen yhdistää avannossa pitchaamista ja synnytystä

Natal Mind -tutkimustiimi voitti Polar Bear Pitching -kilpailun viikonloppuna Oulussa. Synnytyslääkäri Aura Pyykönen kertoo, miltä tuntui pitchata jääkylmässä avannossa. Voittajatiimiin kuuluvat lisäksi Annika Järvelin, Riikka Lemmetyinen ja Henni Tenhunen Aallon tuotantotalouden laitokselta.
Natal Mind voittajatiimi, kuva: Polar Bear Pitching
Vasemmalta Viera Karam (BusinessOulu), Annika Järvelin, Aura Pyykönen, JBear Jason Brower (Polar Bear Pitching) ja Riikka Lemmetyinen. Kuva: Polar Bear Pitching.

Aura Pyykönen, miltä tuntui pitchata avannossa?

Avantouintitaustasta oli merkittävää hyötyä. Mutta hämmentävää kyllä, kylmyys ei oikein tuntunut. Se oli niin jännittävä kokemus. Koko keskittyminen meni suoritukseen, ja kylmyys iski vasta jälkikäteen.

Kokemus oli absurdi ja hauska, siinä oli oma koomisuutensa.

Mikä on Natal Mind -innovaatio?

Idea lähti Annika Järvelinin -jaksosta, jossa hän jalkautui kolmeksi viikoksi havainnoimaan neuvolan arkea. Äidit jäävät yksin, ja heillä on kohtaamattomia tarpeita. Mielenterveyden tuki on täysin puutteellista. Mielenterveyden seulontaakin on vähennetty, koska ei ole mitään tahoa, minne äitejä voisi lähettää hoitoon.

Suomalaisittain lähdimme liikkeelle synnytyspelosta, mutta laajemmin puhumme perinataalimielenterveydestä. Haluamme siis tuottaa ratkaisun äitien ja perheiden tueksi.

Tarvetta on myös kansainvälisesti eli sama ilmiö on nähtävissä valtaosassa järjestelmistä.

Kehittämämme mobiilisovellus pohjaa tunneseurantaan ja tarjoaa psykoterapeuttisia harjoutuksia tunneperusteella. Kehitämme sitä eteenpäin laajemmaksi ja enemmän toiminnallisuuksia sisältäväksi ratkaisuksi. Tässä hyödynnämme kielimalliin pohjaavaa tekoälyä.

Parhaillaan olemme aloittamassa kliinisen tutkimuksen, ja nyt rekrytoimme siihen 200 naista ympäri Suomea.

Aura Pyykönen pitchaa avannossa, kuva: Polar Bear Pitching
Aura Pyykönen pitchaa avannossa, kuva: Polar Bear Pitching.

Mitä yhteistä on avannossa pitchaamisella, synnytyslääkärin ammatilla ja synnytyspelolla?

Synnytyslääkärin ammatista on hyötyä avannossa pitchaamisessa. Siinä pitää nopeasti ja tehokkaasti saada tehtyä suoritus eli synnytyksen hoito. Päätösten pitää olla johdonmukaisia, ja samalla täytyy pystyä olemaan vakuuttava.

Hyppy kylmään veteen yhdistää myös avannossa pitchaamista ja vanhemmuutta. Synnytys on ensiaskel vanhemmuuteen. Ja sitä voi tosi huonosti kontrolloida. Pitää vain heittäytyä ja uskoa ja luottaa siihen, että kyllä se kantaa. Sekin on hyppy tuntemattomaan.

on startup-tapahtuma, jossa pitchaus tehdään avannossa Itämeressä. 

Lue lisää:

Illustration: Juuli Miettilä.

Avattaria ja aitoja kohtaamisia

Tulevaisuuden neuvola ja myönteinen synnytyskokemus voivat rakentua kolmiulotteisesta videokonferenssista ja avattarista, mutta myös paperisesta neuvolakortista ja aidoista kohtaamisista.

Uutiset
Annika Järvelin and Hanna Castrén-Niemi have spent three weeks at three different clinics in Helsinki. Photo: Otto Olavinen, Biodesign.

Neuvola täyttää sata vuotta – tutkijat selvittävät, miten neuvolan seuraavan vuosisadan tarpeisiin voitaisiin vastata terveysteknologiaa hyödyntäen

Tutkijat selvittävät sitä, miten neuvolan seuraavan vuosisadan tarpeisiin voitaisiin vastata Stanfordin yliopistosta lähtöisin olevien Biodesign-menetelmien keinoin.

Uutiset
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.
Tanja Kallio
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Tanja Kallio on saanut Magnus Ehrnroothin säätiön kemian palkinnon

Tanja Kallio on saanut Magnus Ehrnroothin säätiön kemian palkinnon