911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Hyères Fashion Festivalin finaalissa kolme mallistoa Aallosta

Elina Määttänen, Sophie Sälekari sekä yhteistyössä Elina Äärelä ja Heini-Maria Hynynen on valittu kilpailun kymmenen finalistin joukkoon.

Tänä keväänä 30 vuotta täyttävä kilpailu Festival International de Mode & de Photographie Hyères järjestetään 23.–27. huhtikuuta Villa Noailles'ssa, Ranskassa.

Kilpailun tuomaristot koostuvat joka vuosi muotialan suurimmista kansainvälisistä vaikuttajista. Tänä vuonna tuomariston puheenjohtaja toimii design director Virginie Viard Chanelilta. Muita tuomariston jäseniä ovat muun muassa Monacon prinsessa Caroline, Ranskan Voguen entinen päätoimittaja Carine Roitfeld, Purple-lehden päätoimittaja ja perustaja Olivier Zahm.

Viime vuosina kaksi mallistoa Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta on voittanut Hyères Fashion Festivalin pääpalkinnon. Vuonna 2012 kolmannen vuosikurssin kandiopiskelijat Siiri Raasakka, Tiia Sirén ja Elina Laitinen saivat Grand Prix -palkinnon miestenvaatemallistostaan ja keväällä 2013 pääpalkinnon pokkasi suunnitteluja Satu Maaranen.

Kilpailu on toiminut ponnahduslautana monelle kuuluisalle kansainvälisille suunnittelijanimille kuten esimerkiksi Viktor&Rolf, Thierry Muglerin pääsuunnittelija Romain Kremer, Felipe Oliveira Baptista ja Henrik Vibskov.

Ranskan Rivieralla Hyèresissä kuuluisassa Villa Noailles'ssa jo 80-luvun alusta lähtien järjestettyä tapahtumaa pidetään yhtenä maailman arvostetuimmista alan kilpailuista. Sen toteuttavat samat tuottajat ja casting-ohjaajat, jotka tekevät Pariisin muotiviikoilla Chanelin ja Balenciagan kaltaisten suurten muotitalojen näytöksiä.

Näytös2015 kalenteriin!

Aalto-yliopiston vaatetussuunnittelun ja pukutaiteen koulutusohjelman opiskelijoiden suunnittelemat uudet mallistot esitellään yleisölle Näytöksessä perjantaina 22.5.2015 kello 18 Suvilahdessa.

Kuvat Leena Aro, mallistot ylhäältä Määttänen, Sälekari sekä Hynynen ja Äärelä

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Tanja Kallio
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Tanja Kallio on saanut Magnus Ehrnroothin säätiön kemian palkinnon

Tanja Kallio on saanut Magnus Ehrnroothin säätiön kemian palkinnon
Sotilaita maastopuvuissa metsässä, edessä naissotilaan kasvot
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yasmin Najjarin lyhytelokuva TJ28 on valittu Cannesin La Cinef -sarjaan

Aalto-yliopistolla on toista vuotta perättäin lyhytelokuva Cannesin opiskelijaelokuvasarjassa.
Vasemmalta: professori Stefan Weinzierl (Berliinin teknillinen yliopisto), professori Johannes M. Arend (Aalto-yliopisto) ja professori Christoph Pörschmann (Kölnin ammattikorkeakoulu) Lothar-Cremer-palkinnonjakotilaisuuden jälkeen DAGA 2026 -tapahtumassa Dresdenissä Saksassa.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Johannes M. Arend Aallon akustiikan laboratoriosta sai Lothar-Cremer-palkinnon

Professori Johannes M. Arend palkittiin innovatiivisesta ja uraauurtavasta työstään binauraalisen teknologian ja virtuaaliakustiikan aloilla.
Havainnekuva, jossa piha, pastellisävyiset talot, puita, istutuksia ja kävelijöitä tiilipoluilla
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

SAFA:lta Wuorio-palkinto Heikki Myllyniemelle diplomityöstä, joka haastaa purkamisen normin

Diplomityö nostaa ansiokkaasti esiin olemassa olevan rakennuskannan arvon ja ilmastovastuun merkityksen.