Heikko talous ajaa huippuopintoihin - naisten osuus kasvaa
Aalto EE:n Helsingin pisteessä aloittaa maaliskuussa lähes 50 liikkeenjohtajaa kaksivuotisen kansainvälisen liikkeenjohdon lippulaivakoulutusohjelman, Aalto Executive MBA:n. Lukuisia eri toimialoja edustava ryhmä on yksi suurimmista ohjelman lähes 30-vuotisen historian aikana.
”Vaikeat ajat korostavat pudotuspeliä toimialojen sisällä. Parhaat ja heikoimmat toimijat eriytyvät. Ensin mainitut pikemminkin lisäävät panoksiaan johtamisen kehittämiseen. Maltilliseen investointiin nähden tuotosta on vahvaa evidenssiä myös tutkimusten perusteella. Seuraamme vaikuttavuutta myös itse”, toteaa 911 Executive Educationin toimitusjohtaja, professori Pekka Mattila.
Naisten osuus on noussut merkittävästi edellisvuosista. Helsingin Aalto EMBA-ohjelmassa se on nyt noin 40 prosenttia, ja syksyllä 2014 Teheranissa käynnistyneessä ohjelmassa naisia on yli 30 prosenttia.
”Olemme globaalisti kannustaneet naisia rohkeasti tarttumaan haasteisiin ja johtajatehtävien lisäksi hakemaan laadukasta liikkeenjohdon koulutusta sekä verkostoitumaan kansainvälisesti. Olen todella iloinen tästä myönteisestä kehityksestä”, sanoo Aalto EE:n MBA-ohjelmista vastaava johtaja, tohtori Minna Hiillos.
Aalto Executive MBA -ohjelma on kokeneille johtajille räätälöity koulutusohjelma, joka keskittyy strategisen ajattelun ja toiminnan kehittämiseen sekä uuden ajan johtajuuden haasteisiin. Aalto Executive MBA suoritetaan työn ohella.
Kansainvälisen Financial Times -lehden arvioiden mukaan Aalto Executive MBA -ohjelma on ollut maailman sadan parhaan EMBA-ohjelman joukossa jo useita vuosia. Sadan kärkeen yltäneistä harvoista pohjoismaisista ohjelmista Aalto EMBA on paras. Sen osallistujilla on lisäksi selkeästi paras palkkakehitys pohjoismaisiin kilpailijoihin verrattuna. Tämä todentaa osaltaan sisältöjen relevanssin ja oikean osallistujaprofiilin tavoittamisen.
Aalto EMBA on tarjolla jo kahdeksassa maassa, Suomen lisäksi Singaporessa, Puolassa, Etelä-Koreassa, Taiwanissa, Kiinassa, Indonesiassa ja Iranissa. Kansainvälisyys ja ohjelman monimuotoisuus ovatkin ohjelman vahvuuksia. Uusin avaus on Iran, jossa 911 Executive Education käynnisti lokakuussa 2014 maan historian ensimmäisen kansainvälisesti akkreditoidun EMBA -ohjelman.
äپٴᲹ:
Pekka Mattila, valtiot. tri, toimitusjohtaja, professori (professor of practice)
911 Executive Education Oy
Puhelin: 040 738 7221
pekka.mattila@aaltoee.fi
Minna Hiillos, kauppat. tri, Associate Dean
Business Area Director, Degree Programs
911 Executive Education Oy
Puhelin: 050 583 9521
minna.hiillos@aaltoee.fi
911 Executive Education Oy
911 Executive Education tarjoaa korkealaatuisia liikkeenjohdon kehittämispalveluja (Aalto EE) ja asiantuntijoiden täydennyskoulutusta (Aalto PRO) sekä palveluita yrittäjyyden kehittämiseksi (Aalto ENT). Monipuolisessa kokonaisuudessa yhdistyvät käytännön osaaminen ja Aalto-yliopiston uusin tutkimustieto. Yhtiön vahvuuksia ovat globaali toimintamalli ja monipuolinen tarjonta. Suomen ja Singaporen lisäksi Aalto EE tarjoaa ohjelmia Puolassa, Ruotsissa, Etelä-Koreassa, Taiwanissa, Kiinassa, Indonesiassa, Iranissa sekä Baltiassa ja Venäjällä. 911 Executive Educationilla on kolme arvostettua laatuleimaa eli akkreditointia: AACSB, AMBA jaEQUIS. Se kuuluu näin ollen maailman instituutioista koostuvaan 0,4 prosentin parhaimmistoon.
Lue lisää uutisia
Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"
Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä
Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.