Finnish Design Academyn logokisan voitti Aallon opiskelija
Voittanut ehdotus herätti alusta alkaen tuomariston kiinnostuksen. Työssä nähtiin potentiaalia tunnistettavaksi identiteetiksi ja sovellettavaksi eri ympäristöihin. Vahva merkkiosa synnytti paljon keskustelua ja tulkintoja: mitä suorakaiteet, niiden orientaatio ja sijoittelu kuvaavat? Entä niiden synnyttämä muoto? Ehdotuksessa nähtiin suomalaisuutta, arkkitehtonisuutta ja ehdottomuuttakin. Merkkiosan viittaukset eivät ole itsestään selviä, vaan siitä löytää jatkuvasti uusia tulkintoja. Toisaalta myös väärinymmärrysten riski on olemassa.
Visual Communication Design -ohjelman ensimmäisen vuoden opiskelija Kesänen kertoo työssään halunneensa ilmentää suomalaisuutta sekä suomalaisen muotoilun kauneutta ja yksinkertaisuutta. Tuomaristoa puhututtaneet kolme palkkia ja niiden merkitys syntyivät kaikessa yksinkertaisuudessaan Finnish Design Academyn F, D ja A -kirjainten sivulinjoista.
Finnish Design Academyn logokisaan saapui 41 ehdotusta Muotoiluinstituutista, Aalto-yliopistosta, Metropoliasta, Savoniasta, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta ja Turun ammattikorkeakoulusta. Kilpailutöitä arvioi tuomaristo, joka koostui kolmesta graafisen suunnittelun opettajasta: Tuomas Aatola, Metropolia, Harri Heikkilä, Muotoiluinstituutti ja Markus Joutsela, Aalto yliopisto. Puheenjohtajana toimi Severi Uusitalo Aalto yliopistosta ja sihteerinä Emmi Putkonen Lahden ammattikorkeakoulusta.
Keskeneräisyys vaivasi tuomaristoa kaikissa ehdotuksissa. Tuomaristo katsoo voittajatyön vaativan vielä työtä hankkeen nimen kirjoitustavan osalta, jotta merkkiosan potentiaali saadaan käyttöön. Valitun geometrisen groteskin kirjasintyypin nähtiin olevan ristiriidassa hankkeen arvojen ja tavoitteiden kanssa. Tässä työssä fontin ollessa merkittävässä roolissa tuomaristo näkee suomalaisen fontin käytön perusteltuna. Toisena jatkokehityskohteena tuomaristo ehdottaa merkin animointia. Logon esiintyminen animoituna aina kun mahdollista, parantaisi merkin toimivuutta ja vähentäisi kovuutta. Logon jatkokehityksestä on alustavasti sovittu tekijän kanssa.
Finnish Design Academy - Suomen muotoiluakatemia on valtakunnallinen kaksivuotinen projekti (2018-2020), jonka tavoitteena on kehittää ja edistää suomalaista muotoilukoulutusta. Hankkeen rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö. Hanke toteutetaan yhteistyössä kaikkien ammattikorkeakoulujen ja korkeakoulujen sekä muotoilualan asiantuntijaorganisaatio Ornamon kanssa. ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âökumppanit ovat sitoutuneet parantamaan muotoilukoulutuksen laatua, jotta se vastaisi paremmin tulevaisuuden ja työelämän tarpeisiin. Projektin vetäjä on Lahden muotoiluinstituutti. Aalto-yliopiston muotoilun laitos koordinoi hankkeessa syntyvän yhteistoimintamallin ja -alustan suunnittelua.
Lue lisää uutisia
Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"
Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä
Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.