911

Uutiset

Eurooppalaista koulutusyhteistyötä

Kansainväliset maisteritason yhteistutkinto-ohjelmat edistävät opiskelijoiden yhteistyötä ja johtavat jopa uusiin innovaatioihin.

Aalto-yliopisto tarjoaa yhdessä nimekkäiden yhteistyöyliopistojen kanssa 25 kansainvälistä maisteritason yhteistutkinto-ohjelmaa yli kymmenessä Euroopan maassa. Tällaisia ovat esimerkiksi Nordic Master -ohjelmat, Erasmus Mundus -ohjelma ja EIT Digital Master School. EIT Digital on osa Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituuttia.

Kaksivuotisissa EIT Digital Master -ohjelmissa opiskelijat opiskelevat kahdessa yliopistossa ja valmistuvat molemmista. Opiskelijat saavat kaksi tutkintotodistusta, kansainvälistä kokemusta ja mahdollisesti myös ylimääräistä taloudellista tukea.

Miklós Knébel ja Péter Dános ovat EIT Digitalin järjestämän ICT Innovation -maisteriohjelman opiskelijoita. Knébel opiskeli autonomisia järjestelmiä Aalto-yliopistossa sekä Berliinin teknillisessä yliopistossa. Dános opiskeli visuaalista tietojenkäsittelyä ja viestintää Tukholman Kuninkaallisessa teknillisessä korkeakoulussa (KTH) ja suorittaa parhaillaan toista vuottaan Aallossa etäopintoina.

”Ennen kuin hain tähän ohjelmaan, tutkin kaikki opiskelumahdollisuudet Euroopassa. Kun löysin EIT Digitalin opintotarjonnan, tie kävi selväksi. Opintopolku sopi erinomaisesti kiinnostuksen kohteisiini, ja mahdollisuus opiskella kahdessa eurooppalaisessa huippuyliopistossa vain vahvisti valintaani”, Knébel sanoo.

EIT Digital Master School tarjoaa kaksoistutkintoja, joissa yhdistyvät tekninen osaaminen sekä innovaatio- ja yrittäjyystaidot. Verkostoon kuuluu 17 maineikasta tekniikan alan korkeakoulua eri puolilla Eurooppaa.

”Koulutusohjelman parasta antia ovat sen myötä syntynyt verkosto sekä oppimani teknologiset taidot, jotka yhdistyvät yrittäjähenkisyyteen”, Dános sanoo.

Knébelin ja Dánosin kohdalla opiskelu johti myös uuden lääketieteellisen laitteen kehittämiseen ja startup-yrityksen, Entremon, perustamiseen. Lue lisää 911 Magazinen artikkelista.

Teksti: Saana Kallioinen

Kansainväliset yhteistutkinto-ohjelmat

Aalto-yliopisto tarjoaa kansainvälisessä yhteistyössä toteutettavia yhteistutkinto-ohjelmia yli kymmenessä maassa. Ohjelmien hakuajat ja valintamenettelyt poikkeavat muista Aallon maisteriohjelmista.

Lue lisää
911 students at Learning Centre

SECCLO-ohjelman alumni: ”Suomeen syntyi vahva side”

Paraguaylainen Bruno Duarte valmistui tietoturvaa ja pilvipalveluita käsittelevästä SECCLO-maisteriohjelmasta vuonna 2020. Kesäharjoittelu johti uraan kyberturvallisuuden parissa Ericssonilla.

Lue lisää
Henkilökuvassa hymyilevä, parrakas ja silmälasipäinen Bruno Duarte on kahden muun miehen kanssa. Heillä kaikilla on siniset SECCLO-tunnuksin varustetut hupparit päällään.
Euroopan lipussa on 12 kullanväristä tähteä ympyrämuodostelmassa.

EU tukee eurooppalaisia yhteistutkinto-ohjelmia.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Liting Aalto
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.