911

Uutiset

Ensimmäinen YK:n innovaatio- ja teknologialaboratorio Aalto-yliopiston A Gridiin

Laboratorio keskittyy kiertotalouteen, kasvatukseen, rauhaan ja turvallisuuteen sekä terveyteen.

YK:n ensimmäisen innovaatio- ja teknologialaboratorion (UNTIL) perustaminen Suomeen julkistetaan torstaina 30.11.2017 Slushin sivutapahtumassa, jonka ovat järjestäneet yhteistyössä ulkoministeriö ja YK:n tieto- ja viestintäteknologiatoimisto. Ensimmäinen laboratorio sijoittuu Aalto-yliopiston Otaniemen kampukselle juuri avautuvaan -kasvuyrityskeskukseen. Vuonna 2017 perustetaan myös kaksi muuta laboratoriota Aasiaan ja Afrikkaan, ja globaali verkosto kasvaa vuoden 2018 aikana. 

Ensimmäisen laboratorion sijaintipaikka Suomessa valittiin yhteistyössä Suomen hallituksen kanssa. Laboratorio keskittyy kiertotalouteen, kasvatukseen, rauhaan ja turvallisuuteen sekä terveyteen. Kukin globaaleista UNTIL-laboratorioista tulee keskittymään eri teema-alueisiin kyseisen laboratorion maantieteellisestä sijainnista johtuvien keskeisten tarpeiden perusteella. UNTIL-laboratoriot luovat foorumin, jolla YK:n, yksityisen sektorin, yliopistojen ja kansalaisyhteiskunnan edustajat voivat ratkaista ongelmia start-up-yritysten tuella.

”Aalto-yliopiston vahva tutkimus- ja innovaatiokeskittymä houkuttelee luovia aloja, uusia yrityksiä ja kansainvälisiä toimijoita. Olen iloinen ja ylpeä, että myös YK:n innovaatio- ja teknologialaboratorio UNTIL haluaa osaksi yhteisöämme ja sijoittuu kampuksellemme juuri avautuvaan A Grid -kasvuyrityskeskukseen”, sanoo Aalto-yliopiston tutkimuksesta ja innovaatioista vastaava vararehtori Tuija Pulkkinen.  

Sivutapahtumassa keskustellaan teknologian roolista kehityksen edistämisessä kohti YK:n Agenda 2030 -asiakirjan tavoitteita. Tilaisuudessa on myös paneelikeskustelu ja pääpuheenvuoron pitäjinä kuullaan Suomen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkäsen sekä työ- ja elinkeinoministeriön elinkeino- ja innovaatio-osaston osastopäällikkö Ilona Lundströmin esitykset. Aalto-yliopistosta paneeliin osallistuvat vararehtori Eero Eloranta ja Aalto Global Impactin Irena Bakic.  

äپdz:

Tuija Pulkkinen
vararehtori
+358 50 5916013
vicepresident-ri@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.