Enemmän medianäkyvyyttä saavat yritykset menestyvät todennäköisesti paremmin
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun apulaisprofessori Michael Ungeheuer ja Goethe-yliopiston professori Alexander Hillert analysoivat yritysten näkyvyyden ja osaketuottojen välistä suhdetta yhdysvaltalaisten yritysten uutisoinnista vuosina 1924–2019 saatujen kattavien tietojen pohjalta.
Tutkijat havaitsivat, että niiden yritysten hallintotavassa, jotka saivat enemmän medianäkyvuuttä, tapahtui ennakoitavissa olevia parannuksia. Näissä yrityksissä myös toimitusjohtaja vaihtui todennäköisemmin heikon tuloksen jälkeen ja niiden myynnin ja kannattavuuden kasvu oli parempi.
”Tutkimuksemme mukaan näkyvämpien yritysten tulevaisuuden tuotot ovat merkittävästi suuremmat. Tämä tarjoaa uutta tietoa yleiseen näkökulmaan, jonka mukaan medianäkyvyys vaikuttaa yrityksen pääomakustannuksiin alentamalla tunnettujen yritysten riskipreemiota”, Ungeheuer sanoo.
Mutta mistä tämä ilmiö johtuu? Tutkijoiden mukaan heidän tutkimuksensa tukee aiempia tutkimuksia, joiden mukaan tiedotusvälineissä saatu huomio voi lisätä myyntiä tuotteen markkinamainonnan tapaan.
Sen lisäksi heidän tutkimuksensa osoittaa, että tiedotusvälineillä voi olla seurantatehtävä ja ne voivat estää arvoa hävittävää johdon toimintaa.
”Jos näkyvyyden myönteisiä vaikutuksia kannattavuuteen ei hinnoitella asianmukaisesti, syntyy näkyvyyden ja tulevien osaketuottojen välille myönteinen suhde”, Ungeheuer sanoo.
Tämä tutkimus osoittaakin, että medialla ja yleisemmin ottaen yrityksen näkyvyydellä on myönteistä merkitystä.
Näin ollen johtajien olisi saatava tietoa näkyvyyden arvosta arvopaperimarkkinoilla ja pyrittävä parantamaan yrityksen näkyvyyttä mediassa.
Linkki tieteelliseen julkaisuun:
äپdz
Lue lisää uutisia
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle
Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot
Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.