911±¬ÁÏÍø

Uutiset

CHEM Awards 2022: Ehdota palkinnonsaajaa!

Kemian tekniikan korkeakoulu palkitsee vuosittain jäseniään opetuksesta, tutkimuksesta, palveluista sekä yhteistyöstä ja vaikutuksista. Kaikki ehdotukset ovat lämpimästi tervetulleita!
Aalto flags against the blue sky

Ehdotusten viimeinen jättöpäivä on 18. marraskuuta 2022, ja palkinto julkistetaan dekaanin glögitilaisuudessa 15. joulukuuta 2022.

Vuoden opetusteko
Vuoden opetusteko -palkinnolla tunnustetaan korkeatasoista opetusta ja toimia, jotka vaikuttavat myönteisesti opiskelijoiden oppimiseen, hyvinvointiin, tyytyväisyyteen ja opintomenestykseen, sekä houkuttelevien opetusohjelmien kehittämiseen. Tunnustus voidaan antaa yksittäiselle henkilölle tai ryhmälle tiedekuntien, oppimispalvelujen tai opiskelijoiden joukosta. Lopullisen päätöksen palkinnosta tekee opetuksesta vastaava varadekaani tutkinto-ohjelmakomitean työryhmän ehdotuksesta.

Vuoden tutkimusteko
Vuoden tutkimusteko -palkinto myönnetään tunnustuksena poikkeuksellisen laadukkaasta, vaikuttavasta ja monipuolisesta tutkimuksesta. Tiede ja tutkimustulokset hyötyvät suuresti yhteisöstä, joka lähestyy haasteita ja tutkimuskysymyksiä monipuolisesti ja luovasti. Monimuotoinen tutkimusryhmä tai lähestymistapa pystyy paremmin tuottamaan uusia tutkimusmenetelmiä, selityksiä ja ideoita, jotka voivat johtaa innovatiivisempiin ratkaisuihin. Siksi tänä vuonna korostamme myös toimia ja pyrkimyksiä lisätä monimuotoisuutta tutkimuksessa tai osoittaa monimuotoisuuden hyödyt tutkimustuloksissa ja innovaatioissa. Lopullisen päätöksen palkinnosta tekee tutkimuksesta vastaava varadekaani tieteellisen julkaisukomitean esityksestä.

Vuoden palveluteko
Vuoden palveluteko -palkinto jaetaan tunnustuksena korkeakoulun menestyksen mahdollistamisesta. Keinoja voivat olla esimerkiksi tehokas työskentelytapa, ennakoiva ja tasa-arvoinen tiedon jakaminen, sekä osallisuuden ja hyvinvoinnin edistäminen. Lopullisen päätöksen palkinnosta tekee dekaani, johtamansa johtoryhmän ehdotuksesta.

Vuoden yhteistyö-/vaikuttavuusteko
Vuoden yhteistyö-/vaikuttavuusteko -palkinnon tarkoituksena on antaa tunnustusta ja edistää yhteistyötä, näkyvyyttä ja verkostoitumisen kautta syntyvää vaikuttavuutta. Lopullisen päätöksen palkinnosta tekee dekaani.

Linkki kyselyyn

Pääset jättämään ehdotuksesi .

Viimeinen päivä ehdotuksille on 18. marraskuuta. Vastaathan erikseen kunkin palkinnon osalta.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.