911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Avoimen yliopiston väylähakijoilta vaadittavat opinnot muuttuvat syksystä 2022 lähtien

Kauppatieteiden kandidaattiohjelman uusi opetussuunnitelma tuo muutoksia Avoimen yliopiston kurssitarjontaan sekä avoimen kauppatieteen väylään.
Kuva: Opiskelijoita Kauppatieteellisessä korkeakoulussa, © Aalto-yliopisto / Mikko Raskinen
Kuvassa opiskelijoita Kauppakorkeakoulussa, © Aalto-yliopisto / Mikko Raskinen

Miten uusi opetussuunnitelma vaikuttaa väyläopintoihin?

Kauppatieteiden kandidaattiohjelman uusi opetussuunnitelma tulee voimaan 1.8.2022. Tämä tarkoittaa muutoksia osassa liiketoimintaosaamisen perusteiden kursseista. Osa kursseista säilyy entisellään, osa poistuu kokonaan ja sen lisäksi tulee vielä vielä joitakin uusia peruskursseja. Nämä kurssimuutokset tulevat voimaan myös Avoimen väyläopinnoissa. Lukuvuonna 2022–23 on tarjolla uuden opetussuunnitelman 2022–2024 mukaisia kursseja sekä aiemman opetussuunnitelman 2020–2022 mukaisia kursseja.

Täysin uusia ja uudistuneita kursseja on enemmän tarjolla Kauppakorkeakoulun järjestämillä tutkinto-opetuksen kursseilla. Kauppakorkeakoulun järjestämille kursseille on rajattu paikkamäärä avoimen yliopiston opiskelijoille. Avoimessa yliopistossa opetetaan lukuvuonna 2022–23 yhä myös aikaisemman opetussuunnitelman mukaisia kursseja.

Miten suoritan kauppatieteen väylän opintoja lukuvuonna 2022–2023?

Jos uuden ja vanhan opetussuunnitelman mukaiset väyläkurssit vastaavat toisiaan, voit suorittaa näistä kumman tahansa. Molempia ei tarvitse suorittaa. Jos haluat uusia kurssin saadaksesi paremman arvosanan, voit suorittaa vanhan kurssin tilalla uuden korvaavan kurssin. Huomioithan kuitenkin, että vain toinen suorituksista (se, josta olet saanut paremman arvosanan) huomioidaan väylähaussa ja sen opintopistevaatimuksissa.

Yhteishaun valinnassa voidaan myös huomioida vastaavat Mikkelin kampuksella suoritetut englanninkieliset opintojaksot. Myös aiemmin suoritetut väyläkurssit, kuten esim. Tilastotieteen jatkokurssi, tai Viestintä ja projektinhallinta, joita ei enää opeteta, voidaan hyväksyä valintaan. Jos olet epävarma käyvätkö aiemmin suorittamasi kurssit väylävalintaan, ota yhteys avoin@aalto.fi

Lisää tietoa kauppatieteen avoimen väylästä sekä tietoa siitä, mitä kursseja väylään kuuluu, löytyy Kauppatieteen väylän opinnoilla tutkinto-opiskelijaksi? -sivulta.

Kauppatieteen väylän opinnoilla tutkinto-opiskelijaksi

Alla olevasta pdf-tiedostosta löydät tarkempia ohjeita väyläopintojen suorittamiseen lukuvuosina 2022–2023.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.
Hands-on work in the research tunnel underneath Otaniemi
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Kesäkurssi Italiassa: maanalaisen liikenneinfrastruktuurin turvallisuus

Hae mukaan kansainväliseen kesäkouluun viimeistään 30.5.
Opiskelijaorkesteri esiintyy portailla, kun joukko opiskelijoita värikkäissä haalareissa ja valkoisissa lakissa katsoo.
Kampus, Opinnot Julkaistu: